SB Raatin otteluiden puuttuvat pöytäkirjat lisätty aiemmista turnauksista sekä viimeisen turnauksen pistepörssi päivitetty.
Tilastopaja: Pöytäkirjoja lisätty
SB Raatin otteluiden pöytäkirjoja lisätty aiemmista turnauksista.
SB Raatti voitti historian ensimmäisen Raatti Cupin
Raatti Cup 2015 pelattiin 27.9.2015 Nilsiässä neljän joukkueen voimin. Jokainen joukkue sai yhteensä kuusi ottelua ja voittaja ratkottiin tänä vuonna runkosarjan mestaruudella. Turnauksessa nähtiin toinen toistaan kauniimpia maaleja, tunteisiin meneviä jälkitilanteita, loistavia yksilösuorituksia, upeita torjuntuja ja mikä tärkeintä, kaikilla joukkueilla näytti olevan hauskaa turnauksessa. Koko otteluohjelma ja tulokset katsottavista tästä.
SB Raatti kiittää kaikkia mukana olleita joukkueita, yksin päivän uurastanutta tuomari Tommi Tuppuraista, talkoo voimia ja katsojia. Te teitte taas tästä turnauksen isolla T:llä. Ensi vuonna jälleen kajahtaa syyskuun toisena lauantaina ja toivotaan, että turnaus saadaan täyteen jo hyvissä ajoin. Kaikille mukana olleille joukkueille menestystä alkavaan kauteen!
Raatti Cup: Otteluohjelma julkaistu
Raatti Cupin otteluohjelma on nyt julkaistu. Tervetuloa mukaan! Katso otteluohjelma tästä.
Lasten sählykerho alkaa 2.9. ja ryhmä on täynnä
SB Raatin sählykerho starttaa toimintansa 2.9.2015 Jynkänlahden koulun salissa klo 16:30. Sähkökerho tuli täyteen hyvissä ajoin ennen kerhon aloitusta ja viime vuotisesta ryhmästä suurin osa jatkaa jo kolmatta vuottaan mukana seuran toiminnassa. Sählykerhoon emme siis valitettavasti pysty ottamaan enää uusia lapsia ja useille lapsille ollaan jo valitettavasti joudutta sanomaan ei. Meillä on kuitenkin kasassa 22 lapsen huippuryhmä, jota on ilo lähteä taas valmentamaan.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Lasten Sählykerho
Miesten otteluohjelma ja lohkojako julkaistu
SB Raatin edustuksen otteluohjelma ja lohkojako on nyt julkaistu.
SB Raatti aloittaa kauden 2015-2016
SB Raatti Blue (SB Raatti II) luopuu sarjapaikasta IV-divisioonassa eikä valitettavasti saa joukkuetta sarjaan pelaajapulasta johtuen. Niinpä Raatilla on vain yksi miesten joukkue SB Raatti edustus sarjassa kaudella 2015-2016, IV-divisioonassa lohkossa 20. Seuralla on ollut edellisen kerran sarjassa vain yksi joukkue viimeksi vuonna 2008, jonka jälkeen C-tytöt aloittivat sarjatoiminnan, joka kehittyi myöhemmin naisten joukkueeksi. Naisten joukkue päätti luvun Nilsiäläistä salibandy historiaa vuonna 2014, kun joukkue luopui sarjapaikasta naisten II-divisioonassa. Miesten kakkos joukkue pelasi sarjaa jo neljä vuotta.
SB Raatti aloittaa tulevan kauden 2015-2016 yhdellä sarjajoukkueella. Lisäksi seuralla on sählykerhotoimintaa harraste, erityis- ja lastenryhmissä. Miesten edustuksen sarjapelit alkavat sunnuntaina 4.10.2015 Kuopiossa. Sarjapelien merkeissä edustus nähdään Nilsiässä sunnuntaina 17.1.2016. Sitä ennen 27.9.2015 joukkueen kuntoa mitataan Nilsiässä harrasteturnaus Raatti Cupin merkeissä.
Raatti Cupin ilmoittautuminen avattu
Raatti Cupin ilmoittautuminen on nyt viimein avattu. Olethan nopea, jotta ehdit mukaan turnaukseen. Tänä vuonna turnaus järjestetään poikkeuksellisesti syyskuun viimeisenä sunnuntaina eli 27.9.2015 hankalan hallitilanteen takia. Lisätiedot tapahtumasta tapahtuman alta.
Lasten sählykerhon ilmoittautuminen avattu
SB Raatti jatkaa suuren suosion saanutta lasten sählykerhoa taas syksyllä Kuopiossa. Sählykerho on tarkoitettu 6-10-vuotiaille tytöille ja pojille. Kerhot pidetään joka keskiviikko Jynkänlahden Koululla klo 16:30-17:30. Ensimmäinen kerhokerta on 2.9.2015.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Lasten Sählykerho
SB Raatin kauden parhaat palkittiin
SB Raatin kauden päättäjäistilaisuus pidettiin Tahko Spalla Nilsiässä lauantaina 16.5.2015, jonka jälkeen pidettiin vielä edustuksen kausipalaveri koskien tulevaa kautta.
Tilaisuudessa palkittiin kauden parhaita pelaajia niin juniori- kuin aikuistenjoukkueista.
Palkitut pelaajat:
Miehet 2
Vuoden tärkein pelaaja Jani Riekkinen
Vuoden joukkuepelaaja Ville Räisänen
Vuoden kehittyjä Ville Räisänen
Lisäksi kaikki junioripelaajat palkittiin SB Raatin pokaalein omassa kauden päätöstilaisuudessaan 29.4.2015.
Edustus
Vuoden tärkein pelaaja (äänestetty) Kimmo Korkalainen
Vuoden joukkuepelaaja (äänestetty) Joonas Heikkinen
Vuoden kehittyjä Marko Savolainen
Mikko Turunen Award (jäähykuningas) Ville Jansson
Kunniamaininnat
Kauden kynä Lauri Hämeenaho
Pistemies Kimmo Korkalainen
Maalitykki Kimmo Korkalainen
Syöttökone Kimmo Korkalainen
Pistepuolustaja Pekka Aho
Sniper Award-kilpailu
Kauden päättäjäisissä järjestettiin taas perinteikäs, hyvällä huumorilla varustettu, Sniper Award -kilpailu, johon kaikki läsnäolijat ottivat osaa. Tämän vuoden palkinto annettiin parhaimmalle keilaajalle eli pelaajalle, joka sai eniten täysiä kaatoja kahdella ensimmäisellä keilauskierroksella. Sniper-pelaajaksi ylsi tänä vuonna Janne Morosoff.
SB Raatin johto kiittää kaikkia pelaajia, vanhempia ja tukijoita kuluneesta kaudesta, sillä te teitte kaudesta taas pelaamisen arvoisen ja mahdollistitte lajin kehityksen paikkakunnan nuorten hyväksi. SB Raatti toivottaa vielä kaikille pelaajille menestystä tulevan kauden koitoksiin, mutta nautitaan hetki vielä kuluneesta kaudesta.