Turnausraportti

SB Raatti pelasi V-divisioonan neljännen turnauksensa joulutauon jälkeen Iisalmessa. Vastaan asettuivat Ulma Ulmalasta ja FBI Pave II Iisalmesta.

Ulma – SB Raatti 5-6
Ensimmäinen ottelu alkoi tasaisesti ja tilanteita syntyi molemmin puolin. Ajassa 5.45 Ulma siirtyi vastahyökkäyksen päätteeksi 1-0 johtoon. Raatti ei antanut periksi vaan jatkoi lievää painostusta. 9 minuutilla Raatti pääsi kokeilemaan ylivoimakuvioitaan, kun Ulma sai kaksi kahden minuutin rangaistusta. Raatti käytti ylivoiman hyödykseen, kun Vesa Jääskeläinen iski 1-1 tasoituksen Kimmo Korkalaisen syötöstä. Lukemat säilyivät erätauolle.

16 minuutilla Ulma otti jälleen 2 minuutin rangaistuksen. Ulma onnistui kuitenkin tekemään alivoimamaalin ja siirtyi 2-1 johtoon. 23 minuutilla Ulma siirtyi jo 3-1 johtoon. Raattia tämä ei hetkauttanut, vaan ajassa 23.26 Reijo Kotilainen upotti kierteisen rannelaukauksen verkon perukoille. Hetkeä myöhemmin kovan karvauksen päätteeksi Kimmo Korkalainen sai pallon ja siirti sen kylmästi rystyllä yläkulmaan muuttaen lukemiksi 3-3. 24 minuutilla Ulma siirtyi jälleen johtoon 4-3. Ajassa 24.40 Ulma otti 2 minuutin rangaistuksen. Raatin Pekka Aho iski Ari-Pekka Salon antaman vaparin jo kahta sekuntia myöhemmin Ulman maaliin. Ulma siirtyi onnekkaan leijapallon päätteeksi 5-4 johtoon 25 minuutilla. Erän lopussa Raatti joutui pelaamaan kahdesti alivoimaa, mutta lisämaaleja ei nähty.

Kolmannessa erässä Raatin taktiikka oli selvä: Ensin tasoihin ja sitten ohi. 37 minuutilla taktiikka puri, kun Raatti tasoitti Manu Minkkisen lyöntilaukauksella Jyri Riekkisen syötöstä lukemiksi 5-5. Hetkeä myöhemmin Raatti onnistui jälleen, kun Arto Taskinen ohjasi maalin edestä Reijo Kotilaisen laukauksen sisään. Raatti tyytyi tähän ja säilytti ansaitun 5-6 johtoaseman loppuun asti.

SB Raatti – FBI Pave II 1-2
Ensimmäinen erä alkoi tasaisesti. FBI avasi maalitilinsä, kun pallo pelattiin maalin eteen ja survottiin Raatin maalivahdin Markus Ahon sormien kautta maaliin. 7 minuutilla Raatti sai vaparin, jonka seuraksena Jyri Riekkinen ampui komean lämärin verkon perukoille Henry Viitalan syötöstä. Molempien joukkueiden puolustus ja maalivahdit pitivät lukemat erätauolle.

Toinen erä alkoi tasaisesti. Kumpikin joukkue sai useita tilanteita, mutta ne eivät löytäneet tietään maaliin. 25 minuutilla Raatti sai kahden minuutin rangaistuksen. Pave käytti tilanteen hyväkseen ja siirtyi 2-1 johtoon. Lukemat säilyivät erätauolle.

Viimeinen erä alkoi jälleen tasaisesti. Tilanteita syntyi, mutta ne eivät johtaneet maaliin. Molempien joukkueiden maalivahdit olivat ilmeisesti hyvässä vireessä. Ajassa 42.58 Raatin joukkue otti aikalisän. Tavoitteena oli tehdä nopea maali. 43 minuutilla FBI Pave II otti kahden minuutin rangaistuksen ja Raatti sai mainion tilaisuuden tasoitukseen. Tilanteet eivät johtaneet kuin muutamaan tolppalaukaukseen. Salibandyssa harvinaiset loppulukemat 1-2 FBI Pave II:sen hyväksi kertovat ottelun tasaisuudesta.

Markus Aho 14.1.2007 klo 19.14

Turnausraportti

Kauden kolmas turnaus pelattiin Nilsiässä, jota isännöi SB Raatti. Raatti lähti turnaukseen sarjakärkenä ja kotiyleisön asettamien paineiden alaisena.

SB Savo II – SB Raatti 5-1
Ensimmäinen ottelu alkoi Raatin kannalta hyvin. Kulmavaparin jälkeen Pekka Aho löysi maalin edestä Arto Taskisen, joka hieman onnenkantamoisen avulla sai ujutettua reikäpallon ohi Savon maalivahdin. Erä oli tasaista vääntöä ja loppupuolella Savo onnistuikin tasoitusyrityksessä.

Toiseen erään lähdettiin tasalukemista 1-1. Savo pelasi koko ottelun kovalla karvauspelillä ja loi paineen Raatin puolustukselle. Savo siirtyikin 2-1 johtoon hieman onnekkaasti pallon pompattua hyvälle maalintekosektorille. Savo hallitsi erää, mutta kolmanteen erään lähdettiin 2-1 tilanteesta Raatin maalivahdin Markus Ahon pitäessä joukkueen mukana ottelussa.

Kolmas erä oli Savon, vaikka Raatillakin oli omat paikkansa. Savo onnistui maalinteossa kolmesti ja vei ottelun lukemin 5-1. Raatin otteissa näkyi hieman hermostuneisuus ja Nilsiän lyhyen hallin tuoma nopeus peliin. Rouva fortuunakaan ei ollut ottelussa Raatin puolella.

SB Raatti – Piesa 2-7
Toinen ottelu pelattiin illalla ja Raatin joukkueesta oli päivän aikana hävinnyt kentällinen miehiä. Ottelu alkoi vieraiden nopealla maalilla ajassa 0.05. Hieman myöhemmin Piesa iski taas ja vielä kolmannenkin kerran. Raatti otti aikalisän ja pääsi taas mukaan peliin, jonka ansiosta erä hoidettiin samoissa lukemissa erätauolle.

Toinen erä oli jo hieman parempaa peliä Raatilta kuin ensimmäinen, vaikka PieSa tekikin erän alkuun pari osumaa, joille Markus Aho ei voinut mitään. Erän loppupuolella Raatin Arto Taskinen onnistui kaventamaan ottelun 1-5:een Pekka Ahon syötöstä. PieSa onnistui kuitenkin maalinteossa vielä kerran ja erätauolle mentiin lukemissa 1-6.

Kolmas erä oli Raatilta jo parempi. Heti erän alkuun sama parivaljakko onnistui kaventamaan ottelun 2-6:een Harri Hartikaisen loistavan maskipelaamisen ansiosta. Maalintekijänä Taskinen, syöttäjänä Aho. PieSa teki vielä loppuun yhden osuman ja vei kotiyleisön harmiksi ottelun tylyin numeroin 2-7, vaikka maalivahti Markus Ahoa ei voi yhdestäkään osumasta syyttää. Pallo pomppi tänä iltana pielaveteläisille.

Pekka Aho 21.12.2006

Kotiturnaus Nilsiässä

Kuten monista keskusteluista, otteluohjelmista ja sarjataulukosta voi tyhmempikin ymmärtää, tuli kauden ensimmäiset tappiot. Nyt ollaan joukkueena saatu maistaa sitten tämäkin, miltä tappion karvas kalkki oikein maistuu. Ei nyt niin pahalta kuin joku vois luulla =)

Savo peli oli hyvää taistelua joukkueelta ja johdettiinkinhan sitä peliä ensimmäisessä erässä. Savo tuli kuitenkin tasoihin ja ohi. Toisessa erässä oltiin hyvin vielä mukana, vaikka pallonhallinta olikin Savolla. Kolmas erä oli sitten Savon, vaikka olihan sitä meilläkin paikkoja. Nilsiän nopea sali oli tänään Savon etuna ja tästä onnittelut paikallisvastustajalle. Ottelu oli kuitenkin ihan hyvä, vaikka maalit jäivätkin vajaamiehiseltä Raatilta vähiin. Kauden ensimmäinen tappio tuli lopulta lukemin 5-1. Joukkuehenki oli ottelun jälkeen kuitenkin entisestä. Reijon onnittelut allekirjoittaneelle kauden ensimmäisestä tappiosta Savo ottelun jälkeen kertovat kuitenkin hyvästä joukkuehengestä ja siitä, että ei tämä salibandy niin vakavaa saa olla.

Toinen peli alkoi katastrofaalisesti, kun Piesa iski jo varmaan viiden sekunnin jälkeen avausmaalin. Aikalisä 3-0 tilanteessa palautti Raatin taistelutahdon takaisin ja otteet paranivat läpi koko ottelun. Pari häkkiä onnistuttiin tekemään, mutta kauden toinen tappio oli tosiasia kahdella kentällä pelanneelle Raatille. Liian pitkä tauko osoittautui sittenkin negatiiviseksi, kun Raatin joukkue kävi täyttämässä energiavarastonsa Dooriksen suurehkolla jouluaterialla.

Yhteenvetona kotiturnauksen otteluista voi sanoa, että kotiyleisä oli ilmeisesti liian pelottava tai sitten JOULUPUKIN tarjoamissa karkeissa oli jotakin =) Tärkeitä miehiä puuttui kokoonpanosta, joten ensi turnaukseen lähdetään uudella innolla ja asenteella. Maalivahtia ei voi näistä tappioista ja varsinkaan maaleista syyttää, nimittäin pomput, suunnanmuutokset, maskivedot, ylärimasta selkään ja maaliin, selkämaaliin päin vedot ja muut vastaavat eivät ole maalivahdille kovin mieluisia. Kuitenkin hyvät tappiot, eikä muistella pahalla. Onnittelut vastustajille voitoista. Kiitokset joukkueelle kotiturnauksesta ja ennen kaikkea toimitsijoille, jotka jaksoivat läpi koko päivän.

Pekka 17.12.2006

Kotiturnaus Nilsiässä 17.12

SB Raatti järjestää sunnuntaina 17.12.2006 ensimmäisen kotiturnauksensa. Jatkuuko SB Raatin jo neljän ottelun mittainen voittoputki, kun vastaan asettuu paikkallinen SB Savon II joukkue? Tule niin tiedät, eikä maksa mitään!

Otteluohjelma:
10:00 SB Savo II – SB Raatti
11:00 Ulma II – SuKi
12:00 Ulma – Nuju
13:00 FBI Pave II – SB Savo II
14:00 SuKi – Ulma
15:00 PieSa – FBI Pave II
16:00 Nuju – Ulma II
17:00 SB Raatti – PieSa

Paikan päällä on myös puffeti josta voi ostaa pientä naposteltavaa.
Tervetuloa!

Turnausraportti

SB Raatin edustuksen kauden 2006-2007 V-divisioonan toinen turnaus pelattiin Iisalmen liikuntatalolla lauantaina 2.11.2006. SB Raattia vastaan asettuivat Suki ja Ulman kakkosjoukkue.

SuKi – SB Raatti 4 – 6
Jo heti ottelun alussa SB Raatti otti reikäpallon hallintaansa. Pyörityksen päätteksi 6 minuutilla Raatti sai hyvästä paikasta vapaalyönnin. Vesa Jääskeläinen pelasi pallon Reijo Kotilaiselle, joka laukoi tilanteeksi 0-1 Raatille. Raatti sai useita hyviä tilanteita aikaiseksi, mutta maaleja ei syntynyt. Kuitenkin 10 minuutilla Vesa Jääskeläinen syötti Joni Toivaselle, joka viimeisteli upealla laukauksella jo 0-2 lukemat Raatille. Lukemat säilyivät ensimmäiselle erätauolle.

Toinen erä alkoi vauhdikkaasti, kun SuKi alkoi hakea vimmatusti kavennusmaaleja. 22 minuutilla maskin takaa tullut laukaus yllätti SB Raatin maalivahdin Markus Ahon, näin SuKi muutti tilanteeksi 1-2. 26 minuutilla Suki pelasi pitkän pallon Raatin maalille. Yksi kotijoukkueen pelaaja onnistui lyömään pallon suoraan ilmasta maaliin perukoille ja tasoitti lukemiksi 2-2. Maalin jälkeen Suki voitti keskialoituksen ja pelasi pallon jälleen pallon SB Raatin maalille. Laukaus kilpistyi puollustajaan, mutta toinen laukaus upposi maaliin. Suki siirtyi maalilla 3-2 johtoon. Erän lopussa Raatin joukkue sai tasoitusmaaliin, kun Raatin Joni Toivanen laukoi pallon Kimmo Korkalaisen syötöstä maaliin. Erä taoulle mentiin lukemissa 3-3.

Lyhyen taktiikka-palaverin jälkeen Raatti oli valmis kolmanteen erään. 33 minuutilla Manu Minkkinen syötti Jyri Riekkiselle, joka laukoi lähes nollakulmasta pallon ohi kotijoukkueen maalivahdin. Maalilla Raatti siirtyi 3-4 johtoon. Raatin johtoasema ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä jo 34 minuutilla Suki tasoitti tilanteen 4-4:ään. 41 minuutilla Raatti sai pallon hetkeksi haltuun. Jani Riekkinen syötti Jani Heikkiselle, joka laukoi suoraan syötöstä pallon verkon perukoille. Raatti siirtyi tärkeään 4-5 johtoon. SuKi haki tasoitusmaalia ja sai 34 minuutilla aikaan vaarallisia tilanteita Raatin maalilla. SuKi pelasi pallon nopean syöttökuvion päätteeksi vapaalle miehelle maalinkulmalle, tämä laukoi tyhjään maaliin, mutta Markus Aho venyi näyttävään jalkatorjuntaan yläkulmasta. SuKi otti kuudennen kenttäpelaajan kentälle jatkoi painostusta. Raatin maalivahdin pitkän avauksen päätteeksi Arto Taskinen syötti pallon Jyri Riekkiselle, joka laukoi pallon helposti tyhjään maaliin 44 minuutilla. Loppulukemat 4-6 Raatille.

SB Raatti – Ulma II 9 – 4
Toisessa ottelussa Raatti kohtasi sarjajumbo Ulma II:sen. Ottelu alkoi ja ensimmäisen erän jälkeen Raatti johti 3-1. Toinen erä oli samanlaista pallottelua. Toisen erän jälkeen tilanne oli Raatille 7-1. Kolmas erä alkoi samalla linjalla. Raatti maalasi jo 33 minuutilla tilanteeksi 9-1. Ulma II ei kuitenkaan lannistunut vaan teki erän loppuun kolme maalia. Ottelu päättyi Raatin 9-4 voittoon.

Markus Aho 4.12.2006 klo 16.30

Toinen turnaus Iisalmessa

Loistavaa taistelua koko joukkueelta, kuvaa taas kerran Raatin joukkueen asennetta turnaukseen. Kiitokset koko joukkueelle uhrautuvasta ja iloisesta pelistä ja ennen kaikkea ”ensikertalaisille” maalintekijöille, Jyrille ja Janille.

Ensimmäinen ottelu SuKia vastaan oli hyvää taistelua koko joukkueelta. Ilahduttavaa oli nähdä joukkueen taistelukyky, kun SuKi siirtyi toisessa erässä 3-2 johtoon 0-2 tilanteesta. Jonin tärkeä maali toisen erän loppuun antoi koko joukkueelle itseluottamusta. Kolmas erä oli kuitenkin turnauksen parasta peliä. Siirryttiin johtoon ja vaikka kaveri tuli tasoihin 4-4, joukkue kasasi itsensä ja Janin loistavalla vedolla hoidettiin ottelu kotiin. Täytyy kuitenkin muistaa SuKin kova painostus, jonka joukkue kesti ja Make venyi maalilla paraatipelastukseen. Jyri kaunisteli lukemat vielä 6-4 tyhjiin illan toisella osumallaan.

Toinen ottelu!!! No joo. Mistä aloittas lyhyesti. Kaikki tietää taustat ja miten ottelu meni. Tärkeintä kuitenkin, että moni pääsi maalin makuun ja ottelu voitettiin. Asenne oli mitä oli, mutta pääasia, että pisteet tuli kotiin.

Yleisesti:
Maalivahtipeli: Toimi loistavasti läpi koko turnauksen, vaikka toinen peli oli vaikea
Puolustus: Uhrautuvaa ja taistelevaa molemmissa peleissä, toisessa hieman liikaa riskejä =)
Hyökkäys: Maalinteko parani huomattavasti ja tuli uusia onnitujia. ISO PLUSSA

Valmentaja kiittää onnistuneesta turnauksesta. Seuraavana kotiturnee…

Pekka 6.12.2006

Junioreiden turnaus Keiteleellä

Näin pelattiin Keiteleellä Ylä-Savon nuorisotoimien välistä harraste salibandy cuppia 25.11. 2006

D Lapinlahti-Keitele 1-2
C Lapinlahti-Iisalmi 4-0
A SB Raatti – Sonkajärvi 7-4
D Iisalmi – Rautavaara 1-1
A Varpaisjärvi – SB Raatti 8 -2
C Lapinlahti -Sonkajärvi 4-0
D Pielavesi – Lapinlahti 1 -2
A Rautavaara – Sonkajärvi 12 -2
D Iisalmi – Keitele 0 – 3
A Rautavaara – SB Raatti 7 – 2
D Pielavesi – Rautavaara 3 -1
A Varpaisjärvi – Sonkajärvi 14 – 1

SB Raatin tehomiehet turnauksessa:
Jarno Jaakkola 4 maalia ja yksi syöttöpiste
Antti Korhonen 3 maalia ja yksi syöttöpiste
Teemu Parviainen 3 maalia ja yksi syöttöpiste
Joel Riekkinen yksi maalia
Juuso Korhonen yksi syöttöpiste

Valmentajan kommentit:
Koko joukkueelta pirteä esitys kaiken kaikkiaan, yhtään heikkoa lenkkiä ei ollut. Positiivisin esitys oli maalivahti Juuso Korhosen varmat otteet maalitolppien välissä. Peleissä näkyi selvästi kokemuksen puute isossa kentässä pelattaessa. Tästä on hyvä lähteä parantamaan peliä pikku hiljaa.

Kiitos mukana olleille vanhemmille ja faneille!

Markus Aho 27.11.2006

Lauantain harkat peruttu 25.11.

Lauantaina 25.11. harkat on valitettavasti peruttu. Syynä moiseen on Liike ry:n järjestämä konsertti klo 18-21. Jos jotain muutoksia tulee, niin kaikki ilmoitetaan täällä. Harmillista, kun seuraavana viikonloppuna ois ollu turnaus, mut näillä pitää mennä eteenpäin.