Raatti mukana satamasählyssä

Satamasähly on uutisen kirjoituksen aikaan vielä käynnissä. Alkusarja alkoi Raatin kannalta hyvin. SB Raatti vei heti alkusarjassa Apasseja numeroin 4-2. Seuraavassa pelissä Raatti kaatoin Koulukadun Oilers:n 4-3 lukemin. Sählymeininkiä. Viimeinen alkusarjan ottelu Turhapuroja vastaan päättyi tasalukemiin 2-2. Raatti jatkoi oman lohkon ykkösenä jatkopeleihin, jossa vastaan asettuvat jälleen Turhapurot. Turhapurot voittivat välieräottelun niukasti 4-3 ja voittivat lopulta koko turnauksen.
Raatin edustajat turnauksessa: Markus Aho 2, Markku Turunen 1, Arto Taskinen 2, Joni Toivanen 5, Miika Hanski 2, Jaakko Hanski 1

SB Raatin edustusjoukkue valmiina tulevaan kauteen

SB Raatti solmi perjantaina 14.8. kaksi uutta pelaajasopimusta, kun veljekset Miikka Hanski ja Jaakko Hanski Nilsiästä hankkivat ansaitusti paikkansa try-outin jälkeisellä testijaksolla. Veljeksien kehitys sählyvuoroista on ollut huimaa ja valmennus uskoo, että kehitys jatkuu vastaavanlaisena jatkossakin.

Lisäksi SB Raatilla on kaksi todella tärkeää pelaajasopimusta vielä neuvottelun alla, joista tiedotetaan mahdollisimman pian.

SB Raatin edustusjoukkue on nyt kasassa ja valmiina tulevan kauden haasteisiin. Varsinkin valmennuksella on suuret odotukset tulevan kauden otteluita silmällä pitäen, mutta ennen kaikkea valmennus haluaa testata joukkueensa valmiuden ja pelaajien henkilökohtaisen taitotason Suomen Cupissa, jossa vastassa on kovan tason ammattilaisia. Mielenkiintoinen Suomen Cupin ensimmäinen kierros tuo SB Raatille kokemusta roppa kaupalla, kun vastassa ovat 2. divisioonan SB Savo ja FBI sekä 3. divisioonassa pelaava KSS 2.

Kauden osalta seuran minimitavoite on olla kolmen parhaan joukossa, mutta sarjanousua 3. divisioonaan lähdetään hakemaan. Kauden mielenkiintoisimmat vastustajat ovat varmasti ex-liigapelaajaporukka Cremasters Joensuusta sekä viime kauden kovat sarjakärjet FB JoPa ja HuPS. Joka tapauksessa on odotettavissa todella tasainen sarja ja jokaisen pisteen eteen on tehtävä töitä. Valmennus kuitenkin uskoo, että SB Raatti tulee tulevana kautena kääntämään viime kauden 5 maalin tappiota voitoiksi ja tulee näin taistelemaan sarjanoususta.

Maalivahti Markus Ahon viime kautta sotki pahasti armeija, joten Aho parantaa varmasti otteitaan tulevalla kaudella. Puolustuspäässä Markku Turusella on paljon annettavaa joukkueelle ja itselleen, sillä Turusen kahta viime kautta on myös sotkenut asepalvelus. Viime kauden parhaaksi puolustajaksi valittu Henry Viitala tulee olemaan tärkeässä roolissa seuran menestyksen eteen, kuten myös totutulla varmuudella ja uhrautuvuudella töitä tekevä Jani Riekkinen. Hyökkäyspäässä tulevalla kaudella tulee viime kaudesta parantamaan ainakin Kimmo Korkalainen, jonka viime kautta sotki pahasti armeija. Samoin suoraviivaisina pelaajina tunnetuilta Hanskeilta odotetaan tehoja maalien valossa. Tasaisen varmalla tahdilla tehoja tehneet Pekka Aho ja Vesa Jääskeläinen tulevat ratkaisemaan monta ottelua. Myös tasaisen tappavasti kehittynyt jäähykuninkaamme Mikko Turunen antaa varmasti kaikkensa tulevalla kaudella hyökkäyspäässä ja kääntää monta tiukkaa kamppailua voitoiksi. Viime kaudella hieman alisuoriutunut Arto Taskinen tulee vastaamaan seuran antamaan haasteeseen ja haastamaan näin Joni Toivasen maalipörssin voitosta. Joni Toivanen on tähän asti ratkaissut seuralle noin joka toisen ottelun ja tekee sen varmasti ensi kaudellakin. Joka tapauksessa seurassa on tapahtunut viimeisen neljän vuoden aikana todella paljon kehittymistä ja jokainen pelaaja on parantanut otteitaan vuosi vuodelta. Tämän perusteella on odotettavissa todella mielenkiintoinen ja maalirikas kausi 2009-2010.

Tervetuloa mukaan kannustamaan SB Raatti voittoon.

Sponsoriuutiset
SB Raatti on solminut kahden vuoden sopimuksen mailavalmistaja Blast Floorballin kanssa ja näin SB Raatti siirtyy pelaamaan Blastin huippuluokan salibandymailoilla. Nilsiän kaupunki on myös osoittanut kannustuksensa seuraa kohtaan nostamalla tukeaan.

Raatti Cupin kiinnostus huipussaan

Raatti Cup on saatu täyteen jo hyvissä ajoin ennen turnauksen järjestämistä. Suuren kiinnostuksen takia SB Raatin johto (järjestäjä) miettii vielä laajennetaanko turnaus 12 joukkueeseen. Turnaus pitenisi muutamalla tunnilla, mutta ottelumäärä taas kasvaisi. Ilmoitamme asiasta mahdollisimman pian, sillä alustavasti 12 joukkuetta olisi jo tulossa.

C-tyttöjen harjoitukset alkavat 21.7.2009

SB Raatin C-tyttöjen aktiivinen harjoituskausi alkaa 21.7.2009 tiistaina klo 18.00-20.00. Ensimmäisissä harjoituksissa käydään läpi tulevan kauden tärkeitä asioita (lisenssit ja muut maksut, turnaukset, mailatilaukset, sarjajärjestelmä, säännöt, pelaajakuvat). Nämä asiat kerrataan kyllä vielä uudestaan seuraavissakin treeneissä, joten ei paniikkia mikäli et vielä pääse ensimmäisiin harjoituksiin.