SB Savo ja KSS II jatkavat toiselle kierrokselle

Suomen Cupin tulokset päivitetty. SB Savo ja KSS II jatkavat toiselle kierrokselle. SB Savo voitti sarjan puhtaalla pelillä. KSS II varmisti jatkopaikkansa maalieron turvin, kun kaikki loput kolme joukkuetta olivat tasatuloksessa kahdessa pisteessä.

Varsinainen juttu julkaistaan myöhemmin.

Arvonnan tulokset

Pääsylippujen lunastaneiden kesken arvottiin tuotepalkintoja.

Sammutuspeitteen voitti pääsylippu numero: 00071
Juomapullokassin voitti pääsylippu numero: 00058
Blastin pallosetin voittivat pääsylippu numerot: 00025 ja 00056

Palkinnot voi käydä noutamassa pääsylippua vastaan kirpputori Wanha-kalustajasta Kalevi Aholta.

TIEDOTE: Influenssa A(H1N1) salibandyssa

Suomen Salibandy liiton uutinen, 4.9.2009

Mahdollisen influenssaepidemian aikana noudatetaan salibandyn ottelutapahtumissa yleisiä viranomaisohjeita, pyritään suojautumaan hengitystieinfektiotartunnalta ja olemaan levittämättä sitä. Tartunnan leviämistä estävät mm. hyvä käsihygienia, kättelyiden välttäminen ja henkilökohtaisten juomapullojen tai kertakäyttömukien käyttö otteluissa ja harjoituksissa.

Ottelutapahtumiin liittyvät kättelyt (joukkueet/erotuomarit) jätetään toistaiseksi pois.

Mahdollisen epidemian aikana sarjaohjelmaa toteutetaan normaalisti ja kilpailusääntöjen mukaan. Mikäli kuitenkin joukkueesta sairastuu äkillisesti useita pelaajia, voidaan otteluiden mahdollista siirtoa joutua tapauskohtaisesti harkitsemaan. Vastaavaan tilanteeseen saatetaan joutua, mikäli erotuomareita sairastuu äkillisesti niin paljon, että otteluiden tuomitseminen vaarantuu.

Ottelut pyritään hoitamaan sarjatasojen mukaisesti niin, että ensisijaisesti hoidetaan aina ylemmän sarjatason ottelut. Päätöksen otteluiden mahdollisesta siirtämisestä tekee aina kunkin sarjan sarjavastaava kuultuaan asiasta asianosaisia.

A(H1N1) influennasta lisätietoa saa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta.

SB Raatille niukka tappio Kuopiossa

SB Raatin ja toisen IV-div. lohkon SB Jawsin tasainen ottelu päättyi varsinaisen kolmen erän jälkeen 5-3 SB Jawsille. Jatkoerä (4. erä) päättyi tasalukemiin 2-2, joten SB Jaws vei ottelun lopulta 7-5 (4x15min).

SB Raatti sai otteluun kasaan vain täydet kaksi kentällistä, kun taas SB Jawsilla taisi olla reilut kolme kentällistä juoksuvoimaa. Ottelu oli SB Raatin osalta todella sekaista peliä ja otettiin paljon typeriä jäähyjä. Maaliteossa kunnostuttiin vasta ensimmäisen kerran 5-3 ylivoimalla toisessa erässä, kun Vesa Jääskeläinen voitti kulma-aloituksen Joni Toivaselle. Toivanen siirsi pallon välittömistä kentän poikki Pekka Aholle, jolla oli helppo työ siirtää pallo lähes tyhjään maaliin. Ottelusta oli havaittavissa myös SB Raatin joukkuetta koetellut flunssa tilanne, kun kolme kärkihyökkääjää pelasi ottelun toipilaana. Kuitenkin maalipaikkoja pystyttiin rakentamaan ja varsinkin ylivoimalla palloa siirreltiin mallikkaasti. Hieman ylivoiman jälkeen uusi lupauksemme Jaakko Hanski siirsi pallon rystyltä ohi maalivahdin Jani Riekkisen antaessa vapauttavan syötön. Erätauolle siirryttiin 3-2 lukemissa.

Kolmanteen erään vaihdettiin hieman kenttiä ja saatiinkin pallollista peliä enemmän hallintaan. SB Jaws onnistui kuitenkin musertavasti ylivoimalla. Erässä onnistuttiin kertaalleen, kun Jani Riekkinen siirsi reikäpallon viivasta maaliin Pekka Ahon syötöstä. Tilanne kolmen erän jälkeen 5-3 Jawsille.

Jatkoerä tuntui pelillisesti ehkä ottelun parhaimmalta, vaikka erän alkupuolella SB Jaws rokottikin kahdesti. Erän loppupuolella onnistuttiin pariin otteseen, kun Jaakko Hanski laukoi maalin Joni Toivasen laukauksen jälkitilanteesta. Aivan ottelun viimeisellä sekunnilla Jani Riekkinen onnistui toistamiseen viivasta ohittamaan maalivahdin Joni Toivasen syötöstä.

Ottelun loppunumerot olisivat voineet olla todella karut, ilman SB Raatin maalilla loistavan illan pelannutta Markus Ahoa, joka torjui ottelun aikana useita läpiajoja ja varmoja maalipaikkoja. Ottelu oli kaikin puolin hyvä opetus ja muistutus SB Raatille tulevaa kautta ajatellen, että turhiin jäähyihin ei ole varaa ja maalipaikat tulee hyödyntää vieläkin paremmin. Tästä on ihan hyvät fiilikset lähteä haastamaan Suomen Cupin vastustajia. Kiitokset loistavalle vastustajalle tiukasta ottelusta. Vastavierailuottelua ja Suomen Cupia odottaen.

SB Raatin valmennus

Ottelun kulku:
1. erä
1-0 SB Jaws
2-0 SB Jaws

2. erä
3-0 SB Jaws
3-1 yv #52, #11
3-2 #15, #8

3. erä
4-2 SB Jaws
4-3 #8, #52
5-3 SB Jaws

4. erä
6-3 SB Jaws
7-3 SB Jaws
7-4 #15, #11
7-5 #8, #11

Ottelun tehomiehet:
#8 Jani Riekkinen 2+1
#11 Joni Toivanen 0+3
#15 Jaakko Hanski 2+0
#52 Pekka Aho 1+1

Jäähyt:
#15 ainakin 3x2min =)

C-tyttöjen otteluohjelma julkaistu

C-tyttöjen otteluohjelma on nyt julkaistu. Raatin tytöt pelaavat alkukarsinnat Kaakkois-Suomen lohkossa 42. Vastassa on E-KI (Kuopiosta), TuuU (Joensuusta) ja Hartsina (Mikkelistä). Tästä parhaat jatkavat SM-sarjaan ja toiset painivat aluejatkosarjassa paikasta valtakunnallisissa playoffeissa.

Vielä otetaan uusia tyttöjä mukaan joukkueeseen! Jos sinulla on kiinnostusta päästä mukaan, voit tulla suoraan reeneihin tai ilmoitella Markukselle / Kaleville asiasta. Kaikkille taataan varmasti peliaikaa kaudella.

Raatti Cupin otteluohjelma ja lohkojaot

Raatti Cupin otteluohjelma ja lohkojaot on nyt julkaistu. Tänä vuonna otteluohjelman rakentamisessa pyrimme ottamaan huomioon viime vuotisen palautteen ottelujärjestyksessä. Nyt turnaus toimii enemmän todellisena harkkaotteluna, kun suurimmalle osalle joukkueista tulee peräkkäisiä otteluita sekä hieman pidempiä taukoja. Myös pitkämatkalaisten tuleminen turnaukseen on huomioitu mahdollisen ensimmäisen ottelun alkamisajan perusteella.

Tervetuloa Raatti Cupiin. Muistakaa, että koko Raatti Cupin ajan kahvio palvelee niin pelaajia kuin katsojia. Samoin kaikkien pelaajien kesken arvotaan tuotepalkintoja. Tämän takia myös pelaajalistat tulee toimittaa toimitsijoille, ennen ensimmäisen ottelun alkamista.

Vielä kerran. Tervetuloa mukana tapahtumaan.