Naiset: Naisille Juukasta kolme pistettä

SB Raatin naiset matkasivat isänpäivänä Juukaan mielessään neljän pisteen potti. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella mukaan saatiin koko rosteri. Maalivahdin lisäksi pöytäkirjaan listattiin peräti 16 kenttäpelaajaa ja näin ollen valmennukselle asetettiin positiivinen ongelma peluutuksen suhteen.

SB Raatti – Coach Team 4 – 4

Aamun ensimmäisessä ottelussa Raatti sai siis vastaansa kotikenttäetua nauttineen Coach Teamin. Heti kättelyssä onnetar käänsi selkänsä raattilaisille, kun ensimmäisessä vaihdossa pallo pomppi sisään Jasmin Riekkisen selästä. Sen ei kuitenkaan annettu häiritä omaa tekemistä ja parin minuutin kohdalla Anu Hartikainen laukoikin tasoitusmaalin, hienon keskialueen riiston jälkeen. Vain vajaa minuutti tästä Linda Oksman pääsi nautiskelemaan Jelena Antikaisen tarjoilusta ja johtomaali oli syntynyt. Sen jälkeen alkoi melkoinen hurlumhei ja mentiin päästä päähän hurjaa vauhtia. Keskialueella molemmat joukkueet pelasivat huolimattomasti ja peli kääntyi vuorollaan molempiin päätyihin. Ainoastaan kotijoukkue pystyi kuitenkin käyttämään yhden paikoistaan tehden erätauon lukemiksi 2-2.
Myös toinen erä oli varsinkin vierailijoilla melko huolimatonta pelaamista sekä keskialueella että oman maalin edustalla. Onneksi Riekkinen oli maalillaan iskussa ja piti Raatin pelissä mukana. Toinen erä meni emäntäjoukkueelle 1-2, Raatin maalista vastasi Meri Turunen ja syötön tarjoili Iida Savolainen.
Päätöserään Raatti siis lähti vastoin odotuksia maalin takaa-ajoasemasta. Tauolla edelleen korostettiin omaa tekemistä. Pelin painopiste alkoikin hiljalleen kääntyä juukalaisten päätyyn. Maalinteko vain tuntui olevan hieman hankalaa. Edes ylivoima ei tuottanut tulosta, vaikka paikkoja syntyikin. Noin kolme minuuttia ennen loppua Raatti haki aikalisästä lisää virtaa loppuminuuteille. Aikalisä toimi hyvinkin nopeasti, kun muutaman sekunnin kuluttua tutkapari Turunen – Savolainen olivat jälleen upottamassa palloa verkkoon tasoittaen pelin 4-4:ään. Lopussa nilsiäläiset pyrkivät vielä kaikin voimin hakemaan voittomaalia, mutta puolustamaan vetäytynyt Coach Team pystyi pitämään lukemat tasoissa.

– Tasapeli tuntui kuin tappiolta, kun ottaa huomioon pelin kulun. Tosin ei oltu alusta asti hereillä ja annettiin kaverille vähän turhan helppoja maaleja. Mentiin kuitenkin jälleen erä erältä eteenpäin, mutta lähtötaso oli tällä kertaa ehkä jopa luvattoman vaisu, kuului kommentteja valmennuksesta.

Veikot – SB Raatti 1 – 4

Toisessa ottelussa kentän toiselle puoliskolle asteli Veikot Vuorelasta. Ottelu lähti Raatin kannalta käyntiin aivan eri tavalla kuin ensimmäinen. Kaikki kolme kentällistä pystyi viemään peliä vahvasti Veikkopäätyyn ja luomaan maalintekopaikkoja liukuhihnalta. Verkot heiluivat kuitenkin ensimmäisen kerran vasta vajaan 10 minuutin kohdalla, kun Suvi Savolainen sai syötön Marjo Hanskilta ja täräytti pallon ylänurkkaan. Pelin kuva jatkui samanlaisena ja Veikoilla oli ajoittain vaikeuksia päästä edes puolen kentän yli. Harvat puolittaiset vastahyökkäykset hoiteli Riekkinen tolppien välissä. Erän loppuminuuteilla Jelena Antikainen näytti koko joukkueelle mallia pukukopissa painotetusta röyhkeydestä hyökkäysalueella kiertäen kulmasta maalille ja laukoi pallon tarkasti takakulmaan. Maaliin syötön merkkautti Linda Oksman.
Toisessa erässä nähtiin yllättäen vain yksi maali, joka tuli ylivoimalla Anu Hartikaisen tarjotessa Suvi Savolaiselle loistavan syötön alivoimaneliön keskelle eikä hän erehtynyt, vaan verkko heilahti Veikkovahdin selän takana. Näin tilanne oli tauolle mentäessä 0-3 eli löysäilyyn ei ollut varaa, vaan päätöserään oli laitettava kaikki jäljellä olevat paukut peliin.
Viimeisen erän lataus meni kenties hieman ylikin ja Raatti otti kaksi jäähyä aivan peräjälkeen. 5-3 -alivoima kestettiin kuitenkin hienosti eikä av- maalikaan ollut kaukana. Alivoimien jälkeen peli oli hieman sekaisin ja Veikkojen pelaaja pääsi yksin läpi ja sai nostettua pallon maalin kattoon. Hetken päästä Linda Oksman sai kuitenkin syötön Jelena Antikaiselta ja sinetöi loppulukemiksi 1-4.

– Ottelu oli alusta loppuun meidän hallintaa ja kaverilla paikat oli kiven alla. Meidän liike oli hyvää ja paikkoja saatiin luotua, mutta viimeistelyssä oli huonoa tuuria ja hieman huolimattomuutta. Maalintekoa täytyy harjoitella, että saadaan enemmän hyötyä irti muuten hyvästä hyökkäyspelaamisesta. Täysiä pisteitä lähdettiin hakemaan ja yksi jäi uupumaan, joten täysin tyytyväinen ei voi olla. Pelillisiä juttuja saatiin kuitenkin vietyä taas eteenpäin ja se on positiivista. Ennen seuraavaa turnausta tullaan testailemaan vielä erilaisia kenttäkoostumuksia ja haetaan pelaamiseen lisää röyhkeyttä, arvioi mennyttä ja hieman tulevaa valmennuksesta Markku Turunen.

Tehotytöt turnauksessa:
Linda Oksman 2+1, Jelena Antikainen 1+2, Meri Turunen 2+0, Suvi Savolainen 2+0, Anu Hartikainen 1+1, Iida Savolainen 0+2, Marjo Hanski 0+1.

Seuraavan turnauksen Raatin naiset pelaavat 4.12 Kuopion Studentialla, jossa vastassa ovat E-KI sekä Welhot II. Siellä tavoite on jälleen tuttu: Pelillisiä juttuja viedään eteenpäin mahdollisimman paljon ja sitä kautta uskotaan täyteen pistepottiin.

Edustus: Isänpäivän kunniaksi kotiin tuomisina täysi pistepotti

Ensiksikin onnea kaikille isille Isänpäivänä. Mikäpäs sen mukavampaa kuin ottaa mittaa toisista salibandyn merkeissä.

PieSa – SB Raatti 4 – 5 (1-1, 2-2, 1-2)
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui jo ennalta tasaiseksi vastustajaksi todettu ja tiedetty Pielaveden Sampo. Ottelusta muodostuikin oikea trilleri, koska maaleja tehtiin tasatahtiin. Ensimmäisestä maalista vastasi PieSa. Erän puolen välin jälkeen hyvän päätykarvauksen ansiosta, avautui maalintekopaikka Vesa Jääskeläiselle, joka ei erehtynyt. Molempien joukkueiden maalivahdit esittivät toinen toistaan parempia paraatiapelastuksia samalla, kun pelaajat uhrautuivat armotta pallojen eteen. Ensimmäinen erä päättyi maalein 1-1, vaikka maalipaikkoja oli molemmissa päissä yllin kyllin.

Toiseen erään lähdettiin jostain syystä hieman pehmeästi ja PieSa rokottikin heti 9 sekunnin kohdalla. Tästä reilu 5 minuuttia ja häkki kolisi jo kolmannen kerran. Raatin paketti oli aavistuksen sekaisin ja palloja menetettiin keksialueella liikaa. Mutta huikeassa vedossa ollut puolustajan paikalta laitaan nostettu Antti Kivinen oli toista mieltä ja teki kavennuksen vajaa minuutti takaiskusta. Erä oli vaikeahko, mutta onneksi erän loppupuolella Arto Taskinen onnistui maalinteossa tarkalla sijoituksella taka-alakulmaan Joni Toivasen namupassista. Erätauolle lähdettiin siis tasalukemista 3-3.

Kolmanteen erään painotettiin terävyyttä ja ilme erässä olikin heti erilainen. Raatti koki kuitenkin harmittavan takaiskun, kun PieSan pelaaja karkasi läpiajoon oman hyökkäyspään vapaalyönnin jälkitilanteesta ja teki varman maalin. Pelin ote siirtyi yhä enemmän valkopaidoille, kun Joni Toivanen tasoitti ottelun ajassa 38:50 Jani Riekkisen tarjoillessa uransa 50 pisteensä. Ja heti perään seuraavassa vaihdossa Kivinen iski ottelun toisensa Miikka Hanskin esityöstä siirtäen Raatin ensi kertaa ottelussa johtoon. Erän loppu päästiin pelaamaan vielä ylivoimalla, jonka tarkoituksena oli pelata kellosta loput minuutit pois, vaikka maali olikin lähellä pariin otteeseen tolpan ja yläriman muodossa. Aivan ottelun lopussa molempien joukkueiden pelaajien tunteet kuumenivat ja lähellä oli jopa NHL:sta tuttu joukkotappelu, mutta onneksi tilanne raukesi kättelyiden merkeissä. Taas kerran loistava ja tasainen vääntö PieSaa vastaan, joka päättyi Raatin arvokkaaseen 4-5 voittoon.

SB Raatti – E-KI II 3 – 2 (0-0, 3-2, 0-0)
Toiseen otteluun oli tarkoitus lähteä saman taktiikan turvin, mutta yllätyksenä tuli E-Kin kova prässi heti alkuminuuteilla. Otteluun päästiin kuitenkin hyvin mukaan ja vaarallisia maalipaikkoja oli molemmissa päissä. Erä tasattiin kuitenkin maaleitta.

Toinen erä tarjosi sitten viihdettä koko rahan turvin. Taas kerran Raatin pojat lähtivät toiseen erään pehmeästi, kuten päivän ensimmäisessä ottelussa. Sekä ykkös- että kakkos kentälle takaiskumaali omiin peräkkäisissä vaihdossa ja oltiin kahden maalin takaa-ajo asemassa. Tasoitusta ei kuitenkaan kauaa tarvittu odottaa, kun Jääskeläinen tarjoili Taskiselle maalin takikselle, eikä Raatin tämän hetken maalitykki erehtynyt paikasta. Erää tahkottiin tasaiseen tahtiin, kun Raatin puolustuksessa edukseen esiintynyt Henry Viitala otti jäähyn kiinnipitämisestä. Alivoima kulminoituikin Raatin pelastukseksi ja käännekohdaksi erässä, kun Jääskeläinen – Kivinen kaksikko karkasi 2-1 hyökkäykseen ja kilautteli verkkoa alivoiman kunniaksi. Samalla Vesa Jääskeläinen saavutti sadannen pisteensä SB Raatin paidassa. Onnittelut Vesalle saavutuksesta. Erän viime sekunneilla loistavan karvauksen jälkitilanteesta Kivinen pääsi nousemaan maalille ja napautti päivän neljännensä rystyllä etukulmaan. Erä tauolle siirryttiin tilanteessa 3-2.

Kolmas erä oli tasaista ja maalipaikkoja oli molemmissa päissä. Raatin ykkönen koostumuksessa Aho – Jääskeläinen – Korkalainen esitti kertaalleen pitkän pyörityksen hyökkäyspäässä, josta ei kuitenkaan saatu aikaiseksi lisäosumia, vaikka maalipaikkoja oli lukuisia. Erän loppupuolella myös Raatin maalivahti Markus Aho esitti parasta osaamistaan kopaten pari läpiajoa kiinni. Myös Raatin puolustuskolmikko Mikko Turunen, Henry Viitala ja Sami Räsänen pitivät huolen siitä, ettei maalilla ollut ylimääräistä tilaa, johti tällä kertaa päivän toiseen voittoon ja täyteen piste pottiin Isänpäivän turnauksesta.

Loistava turnaus kaikin puolin, vaikka hienosäätöä on vielä monella osa-alueella. Huikea parannus viime kertaisiin esityksiin nähden ja ansaitut 4 pistettä. Kivinen oli tänään kyllä huikeassa vedossa, niin kuin koko joukkue. Kaikki onnistuivat tänään, eikä kukaan alisuorittanut. Kiitoksena pelaajat saivat tärkeimmän, joukkueen pistepotti kasvoi neljällä, hehkutti pelaajavalmentajakapteeni Pekka Aho turnauksen jälkeen.

Turnauksen starat:

*** Antti Kivinen, nosto laituriksi näytti tuottavan tulosta. Hyvät tehot (4+0) kertovat ainakin laukauksien määrästä, mutta varsinkin E-KI pelissä tasoitus AV:lla ja hetken perään yksilökarvauksena voittomaali, oli tänään elementissään. Myös voittomaali PieSa peliin, joten 3 tähteä ansaittu.

** Markus Aho, kuusi päästettyä maalia kahdessa pelissä kertoo jo paljon. Varmat otteet ja muutamia huippupelastuksia ja läpiajoja.

* Vesa Jääskeläinen, pelasi pirteästi ja varsinkin puolustuspäässä teki töitä joukkueen eteen. Myös tärkeät tehot 1+2 sekä uransa 100. piste.

SB Raatin ottelut jatkuvat kolmen viikon kuluttua 3.12.2011 Kuopiossa, jolloin vastaan asettuvat XXL-kriisi ja Ulma. Ennen kauden jatkumista Nilsiässä tapahtuu Nilsiän joulunavauksen muodossa, jolloin SB Raatti järjestää hyväntekeväisyys- ja messutapahtuman Nilsiän liikuntahallilla 26.11.2011. Olethan paikalla ja ottamassa osaa toisen kerran järjestettävään Joulu tapahtumaan.

Naiset: Raatin Naisten kausi käyntiin vahvasti

Naiset aloittivat kautensa 24.9 Studentialla kärsimällä siellä niukan 3-2 tappion kärkikastiin veikkaillulle E-KI:lle ensimmäisessä ottelussa. Toisessa ottelussa SB Raatti pääsi juhlimaan avauspisteitään voittamalla Welhot II:n lukemin 3-2. Pistetili saatiin auki heti ensimmäisessä turnauksessa ja siitä oli hyvä lähteä viemään peliä askel askeleelta eteenpäin, kommentoi valmentaja Markus Aho turnauksen kulkua.

Toisen turnauksensa naiset pelasivat 22.10 niin ikään Kuopion Studentialla. Siellä vastaan marssivat yksi sarjan ennakkosuosikeista, iisalmelainen Ulma sekä TuuRa Tuusniemeltä. Varsinkin ensimmäisestä ottelusta oli odotettavissa kova haaste, niin pelaajistolle kuin valmennuksellekin. Haaste otettiin hetkeäkään epäröimättä vastaan ja otteluun lähdettiin ennen kaikkea oman tekemisen kautta. Tavoitteena oli vaihto vaihdolta ja erä erältä parantaa omaa pelaamista, tietenkin kiikarissa täysi pistepotti. Tämä ottelu tulisi kertomaan paljon, missä mennään sarjan kärkitasoon nähden.

Ulma – SB Raatti 2 – 0

Ulmaa vastaan ottelu lähti käyntiin melko tasaisissa merkeissä, ehkä hienoisesti iisalmelaisten hallitessa tapahtumia. Myös Raatti pystyi kuitenkin viemään peliä melko vahvasti Ulman päätyyn, mutta vaaralliset maalipaikat olivat molemmissa päissä melko harvassa. Ottelun edetessä Ulma pystyi luomaan vaarallisempia maalipaikkoja, mutta pääsääntöisesti Raatti pystyi pitämään Ulmattaret aisoissa hyvällä, fiksulla puolustuspelillä. Ulma pystyi kuitenkin käyttämään kaksi maalintekopaikkaa mennen 2-0 johtoon. Kolmannen erän loppupuolella pelin painopiste alkoi kääntyä Ulman päätyyn, kun Raatti haki kavennusta aktiivisella pallollisella pelillä. Mirva Lukkarinen pystyikin puolustajan paikalta kertaalleen toimittamaan pallon tolppaan saakka, mutta maali jäi puuttumaan. Loppuhetkillä nilsiäläiset yrittivät hakea maaleja ilman maalivahtia ja Iida Savolaiselle avautuikin mahdollisuus lyödä pallo maaliin, mutta se pomppi sen verran, ettei maaliin saakka löytänyt. Näin summeri soi ja Ulma vei pisteet lukemin 2-0. Maalilla Jasmin Riekkinen pelasi varsin vakuuttavan pelin ja piti muutamalla huippukopillaan Raatin pelissä mukana.

TuuRa – SB Raatti 2 – 10

Toiseen otteluun TuuRaa vastaan Raatti lähti samalla suunnitelmalla kuin ensimmäiseen, eli parantamaan otteita ja hakemaan nousujohteista peliä. Ottelun alku lähti käyntiin hyvin hidastempoisena, mikä oli kopissa sovitun vastakohta. Varsinkin ensimmäinen erä oli varsinaista kävelyä ja katselua. Erätauolla pidetyn palaverin voimin Raatti pystyi lisäämään hieman tempoa toiseen erään ja alkoikin karata naapurilta. Vieläkin peli oli melko hidasta ja Tuusniemen tytöt pysyivät jollakin tavalla pelissä mukana. Kolmanteen erään Nilsiän naissalibandyn ylpeydet laittoivat jalan vielä paremmin liikkeelle ja pudottivat TuuRan lopullisesti kyydistään. Lopputulos 2-10 kertoo joukkueiden tasoerosta, mutta ottelu olisi voinut ihan hyvin päättyä 12 maalin erolla jo aiemmin. Ottelun selkeä hahmo pisteiden valossa oli Suvi Savolainen neljällä maalillaan.

– Tavoitteena molempiin peleihin oli, että pelataan nousujohteisesti ja viedään pelillisiä asioita kokoajan eteenpäin. Se mielestäni täyttyi hyvinkin. Ulmaa vastaan voittokin olisi ollut paremmalla tuurilla käsien ulottuvilla ja se osoittaa, että matka sarjan kärkijoukkueisiin on yllättävän pieni. TuuRaa vastaan lähdettiin aluksi turhaan pelaamaan kaverin mukaan eikä saatu pidettyä tempoa alusta lähtien. Pelaaminen oli kuitenkin nousujohteista ja viimeistään kolmannessa erässä pudotettiin naapuri kärryiltä. Puolustuspeli oli molemmissa otteluissa melko hyvää, mutta parannettavaa löytyy paljon jokaiselta osa-alueelta. Varsinkin avauspeliin ja hyökkäyspään maalineduspelaamiseen lähdetään hakemaan selkeää parannusta seuraaviin peleihin, analysoi valmentaja Markku Turunen.

Seuraavat ottelut Raatin Naisilla on edessään sunnuntaina 13.11 Juukan parketilla, jossa vastaan saapuvat kotijoukkue Coach Team sekä Veikot Vuorelasta.

Edustus: Kuopiosta tuomisina kaksi tappiota

Ottelutulokset, pistepörssi ja sarjataulukko päivitetty sekä lisätty edustuksen joukkuekuva.

SB Raatti – SBL 4 – 5

Ensimmäiseen otteluun vastaan asettui SBL Lapinlahdelta. Joukkueessa pelasi kaksi entistä raattilaista Salo ja Kotilainen, joten panosta riitti myös sillä saralla. SBL aloitti ottelun todella kovasti ja parista oman pään huolimattomuudesta SBL siirtyi minuutissa 0-2 johtoon. Eikä kauaakaan, kun taululla komeilivat jo 0-3 lukemat vieraille. Raatin ensimmäinen tuli loistavan karvaustilanteen jälkeen Arto Taskisen tarjoillessa Panu Hartikaiselle, eikä mies epäonnistunut. Mutta maalin jälkeinen vaihto korostui jälleen kerran, kun Salo rokotti ex-seuraansa puoli minuuttia edellisestä siirtäen ottelun ratkaisevan tuntuisesti jo 1-4 tilanteeksi. Näissä numeroissa lähdettiin myös erätauolle.

Toisessa erässä Raatti nosti karvausta ja antoi painetta ihan kunnolla. Pelin painopiste alkoikin siirtyä vieraiden päätyyn, mutta paikoista ei saatu sisään. Erän viime minuutilla SBL pelaaja pääsi vaarattoman näköisesti nousemaan keskialueelle, josta kierteinen laukaus yllätti Raatin maalivahdin siirtäen lapinlahtelaiset jo neljän maalin johtoon. Mutta maalin jälkeinen vaihto kostautui myös kaverille, kun Raatin ykkönen järjesti paikan Kimmo Korkalaiselle maalin eteen, eikä viime kauden ykkösmies epäonnistunut paikastaan. Maaliin namupassin tarjoili vakuuttavasti puolustuksessa pelannut Henry Viitala.

Erätauolla painotettiin oman pelin tärkeyttä ja korkeaa prässiä ja se alkoikin tuottaa tulosta. Korkean karvauksen ja kaverin pehmeän maalinedustan pelaamisen ansiosta kaksikko Taskinen-Hartikainen teki vastaavan maalin kuin ensimmäisessä erässä. Raatti painoi vastustajan päätyyn ja se tuottikin tulosta, kun SBL sai jäähyn ajassa 39:56. Raatin ykkös yv olikin iskussa ja leipoi maalin minuutissa ja peli olikin tilanteessa 4-5. Aikalisällä tiivistettiin kenttiä ja loppu pelattiin ilman maalivahtia. Kaveri taisi päästä lähimmäksi ampuen kahdesti samaan tolppaan tyhjästä maalista, mutta pisteet jäivät tällä kertaa naapurille.

FBI II – SB Raatti 12 – 2

Toiseen otteluun sovittiin, että lähdetään kovempaa. Tämä näyttikin lupaavalta, kun Raatin ykkönen karvasi pallon pois ja Vesa Jääskeläinen teki Korkalaisen syötöstä ottelun avausmaalin jo ajassa 0.28. Erän hallinta alkoi jatkuvan ylipelaamisen ja kurittomuuden takia siirtyä FBI:lla ja noin kymmenen minuutin pelin jälkeen Raatti sai kaksi hieman kyseenalaista jäähyä. FBI rokotti ylivoimalla kahteen kertaan. Tämän jälkeen ottelu olikin kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa ja FBI teki erässä vielä kaksi lisäosumaa.

Toinen ja kolmas erä oli Raatilta todelliset fiaskot, kun FBI:lla tuntui onnistuvan kaikki. FBI tekikin molemmissa erissä neljä lisämaalia. Taskinen onnistui kavennuksessa Joni Toivasen syötöstä aivan ottelun loppu puolella, mutta se oli laiha lohtu. FBI oli tänään vain parempi ja vei ottelun maalein 12-2. Ehkä ainoa mainittavan arvoinen asia oli maalivahti Markus Ahon muutamat loistotorjunnut kolmannessa erässä, mutta joukkueelta todella vaisu ja surkea esitys. Eikä tilannetta parantanut yhtään flunssa-aalto, mikä vaivasi osaa pelaajista läpi koko viikon, kommentoi kapteeni Pekka Aho ottelun ja turnauksen tapahtumia.

Turnauksen starat:

*** Kalevi Aho, hoiti huoltopuolen mallikkaasti ja teki mahdolliseksi tältä osin pelaajien onnistumisen, mutta… Varmaan ainoa pelaaja joka +/- nollassa, vaikkakaan ei pelannut lainkaan

** Arto Taskinen, eka pelissä pari loistavaa karvausta ja namupassia sekä toisessa pelissäkin yksi maali. Ollut liekeissä, vaikka joukkueella ei tänään toiminutkaan.

* Henry Viitala, taistelua ja taklauksia puolustuspäässä ja loistava tarjoilu SBL ottelussa

Edustus: Kauden avaus Lapinlahdella

SB Raatti – Ulma 1 – 2

SB Raatti sai seurahistorian sadannessa virallisessa ottelussaan vastaansa tuttuakin tutumman Ulmalan nuorisoseuran Iisalmesta. Joukkueiden keskinäiset tilastot olivat tähän juhlaotteluun mennessä hyvinkin merkilliset. Vuosia sitten molempien pelatessa 5-divisioonaa, SB Raatti murskasi Ulman 12-0, jonka jälkeen nilsiäläiset eivät ole pystyneet voittoa rutistamaan lukuisista kohtaamisista huolimatta.

Ulma aloittikin siitä, mihin edellisinä vuosina on totuttu. Se puolusti kurinalaisesti ja iski terävästi vastaan. Ensimmäinen pölähdys Raatin verkossa tapahtuikin ajassa 6.27. Raatin peli oli luvattoman löysää eikä varsinkaan puolustuspäässä tehty sovittuja asioita kunnolla. Niinpä Ulman hyökkääjät saivat liian paljon tilaa.

Toiseen erään Raatti hivenen ryhdistäytyi ja alkoi luoda tilanteita vastustajan maalille, mutta maalivahti oli loistavalla pelipäällä ottaen useita käsittämättömiä koppeja, milloin sormenpäällä ja välillä jopa kantapäällä. Osassa tilanteista taisi olla tuuriakin mukana, mutta sitähän hyvä maalivahti tunnetusti tarvitsee. Sen verran purjeessa Ulma välillä oli, että erän puolessa välissä Raatille vihellettiin rankkari, jota laukomaan asettui Jani Riekkinen. Hän tarjosikin veräjän vartijalle kahvilippua läheiseen kuppilaan ja pisti pallon maaliin. Tuomari kuitenkin hylkäsi maalin, koska pallo oli liikkunut taaksepäin.

Kolmanteen erään lähdettiin edelleen Ulman johtaessa 1-0. Peli jatkuikin samanlaisena. Hyökkäyspäässä Raatti painosti, mutta puolustuspää pelattiin ihmeellisen löysästi, kun pallo silloin tällöin siellä viivähti. Kun maalia ei alkanut huippupaikoista huolimatta syntyä, otti Raatti aikalisän noin viisi minuuttia ennen loppua. Pari minuuttia aikalisästä puolustajan paikalla pirteästi esiintynyt Miikka Hanski lähetti puolen kentän tuntumasta vihaisen kudin kohti maalia, joka ilmeisesti kimpoili Arto Taskisen mailasta sisään tasoittaen pelin 1-1:een. Aivan ottelun loppuhetkillä Ulma sai vaparin hyvin erikoisesta tilanteesta Raatin päädystä. Mikko Turunen pelasi kulmatilanteen totuttuun tapaan täysillä ja ehti palloon ensimmäisenä. Vastustajan heppoinen kaveri pyrki kuitenkin pelaamaan hänet vielä irti pallosta taklaamalla kylkeen lentäen kuitenkin itse kentän pintaan. Tästä tulleen vaparin seurauksena Ulma otti vielä aikalisän ja juoni kuviot kuntoon. Raatti pelasikin tilanteen löysästi ja omissa helähti, kun ottelua oli pelaamatta enää 7 sekuntia. Näin Ulma vei Raatin kannalta spektaakkelimaisen väännön lukemin 1-2.

-Pelaaminen oli läpi ottelun ihmeellisen löysää ja halutonta varsinkin puolustuspäässä. Kun puolustuspää pelataan löysästi, ei hyökkäyspäässäkään varmasti olla täysin hereillä ja se näkyikin heikkona viimeistelynä, vaikka paine oli lähes läpi koko pelin kaverin maalilla. Nämä helpot pelit on niitä, joissa täytyy olla heti hereillä ja ottaa pisteet pois eikä tehdä itselle hallaa pelaamalla löysästi. Jos pelataan niin kuin nyt pelattiin, niin nämäkin pelit muuttuvat yhtäkkiä todella vaikeiksi kuten nähtiin, ruoti valmennuksesta Markku Turunen.

XXL-Kriisi – SB Raatti 2 – 5

Päivän toisessa ottelussaan nilsiäläisjoukkio sai kilpakumppanikseen kentän toiselle puoliskolle XXL – Kriisin Kuopiosta. Vastustaja oli jotakuinkin tuttu viime kaudelta ja tiedettiin vaaralliseksi viimeistelijäksi. Pienellä rosterilla liikkeellä ollut Raatti tiedosti kuitenkin, että omalla vauhdikkaalla pelaamisellaan tulisivat olemaan vahvoilla. Raatin pelatessa kahdella hyökkäyskentällisellä ja käytännössä kahdella puolustajalla, peli oli ajoittain melko avonaista, tosin molempiin suuntiin. Ensimmäisenä maalipaikan käytti hyväkseen Kriisi noin 10 minuutin kohdalla. Raatti ei kuitenkaan antanut maalin häiritä vaan pölisytti vastustajan verkkoja kahteen kertaan seuraavan parin minuutin kuluessa. Ensimmäisen päräytti häkkiin Panu Hartikainen, Kimmo Korkalaisen tarjoillessa. Toisesta maalista vastasi edellisen syöttäjä, tällä kertaa syötön merkkauttaessa tililleen Vesa Jääskeläinen. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin siis Raatin johtaessa 1-2.

Toinen erä oli molemmin puolin tarkkaa ja huolellista pelaamista ja molemmat joukkueet jäivätkin maaleitta. Aivan toisen erän lopussa Panu Hartikaiselta lyötiin maalinedustilanteessa silmäkulma auki ja hän joutui naama veressä jättämään kentän. Tämä asetti myös Raatin hyökkääjät yhä kovemman kuormituksen alle. Nyt käytössä oli enää viisi hyökkääjää sekä kaksi puolustajaa, lisäksi enemmän huoltajan roolissa nykyisin toimiva Kalevi Aho kävi aika ajoin huiluuttamassa kahta puolustajaa.

Kolmannen erän muutamien ensimmäisten minuuttien aikana Raatin miehistö kuitenkin näytti, että jalka riittää vähilläkin miehillä. Ensin Jani Riekkinen nosti pallon aivan maalin kattoon Pekka Ahon tarjoiltua varsin mainion syötön puolittaiseen läpiajoon. Parin minuutin kuluttua Arto Taskinen lamaannutti vastustajan pelaajia entisestään lyödessä lukemiksi 1-4 Korkalaisen syötöstä. Samassa ajassa Kriisi turvautui aikalisään. Vajaa viisi minuuttia ennen päätössummeria isot pojat tulivatkin vielä kahden maalin päähän ja viimeisillä minuuteilla ottivat kentälle kuudennen kenttäpelaajan yrittäen lisää kavennusta. Tämä ei kuitenkaan auttanut tällä kertaa, vaan Miikka Hanski pääsi sinetöimään lukemat 2-5:een Taskisen tarjoilusta.

-Varsinkin puolustuspään pelaaminen oli edelleen liian avonaista, mutta onneksi vastustajan viimeistely oli vielä hieman kesäterässään. Hyökkäyspäässä peli pyöri ajoittain varsin mallikkaasti ja paikkoja olisi ollut huomattavasti enempäänkin. Tällä kertaa riitti voittoon ja kauden avauspisteisiin, mutta tekemistä riittää ennen seuraavaa turnausta, kun vastaan tulee mm. ihan eri tason joukkue FBI II, joka johtaa sarjaa puhtaalla ja melko vakuuttavalla pelillä, olivat Turusen kommentit toisen pelin jälkeen.

Päivän pistenikkarit:

Arto Taskinen 2+1, Kimmo Korkalainen 1+2, Miikka Hanski 1+1, Jani Riekkinen 1+0, Panu Hartikainen 1+0, Vesa Jääskeläinen 0+1, Pekka Aho 0+1.

Turnauksen starat:

*** Miikka Hanski, pelasi puolustajan paikalla vakuuttavin ja varmoin ottein läpi turnauksen. Myös tehot (1+1) kertovat jotain.

** Markus Aho, neljä päästettyä maalia kahdessa pelissä kertoo jo paljon. Varmat otteet ja muutamia huippupelastuksia.

* Arto Taskinen, pelasi pirteästi ja älykkäästi nakuttaen tehot 2+1.

-MT-

VehVe juhli toistamiseen Raatti Cupin voittoa

Lauantaina 10.9. pelattu Raatti Cup 2011 saatiin miesten osalta päätökseen lähes aikataulussaan. Toisena vuonna perakkäin kuopiolainen VehVe oli muita parempi vieden turnauksen voiton häviämättä yhtään ottelua. Onnittelut VehVelle Raatti Cupin voitosta.

SB Raatti pelasi myös loistavan turnauksen tehden samalla Raatti Cupin historiaa selviytymällä ensimmäistä kertaa Raatti Cupin historiassa välieriin. Alkulohkon voitto varmistui kurinalaisella puolustuspelaamisella, jonka viimeisenä lukkona toimi kolme nollapeliä pelannut Markus Aho. Myös hyökkäyspäässä oltiin tehokkaita, sillä SB Raatti nakutteli neljään 15 min otteluun 13 maalia, ollen alkulohkojen eniten maaleja tehnyt joukkue.

Välierissä tuli vastaan tuleva sarjavastustaja Ulma, joka FBI B ottelun tasapelin turvin selvisi jatkoon lohkonsa toisena. SB Raatti-Ulma ottelu tunnetaankin SB Raatin keskuudessa jo klassikkokamppailuna, sillä 08.12.2007 Nilsiässä koetun 6-5 Ulma tappion jälkeen, SB Raatti ei ole onnistunut voittamaan iisalmelais joukkuetta muutamaa tasapeliä lukuunottamatta. Ja kas kummaa, sama kummajainen toistui tänäänkin Ulman tehdessä 3-1 päätöslukemat tyhjään maaliin. Niinpä SB Raatin tie katkesi tänä vuonna välieriin.

Tehopelaajat:
Arto 5+2
Pekka 2+3
Vesa 2+1
Jani 2+1
Joni 0+3
Marko 2+0
Kimmo 0+2
Panu 1+0, 1min
Mikko 0+1
Antti 0+1
Pasi 0+0

SB Raatin tuleva kausi ei tietenkään voisi käynnistyä maukkaammalla tavalla kuin 100. juhlaottelulla juuri Ulmaa vastaan, joten revanssin paikka on jo 1.10.2011 Lapinlahdella. Jäämme innolla odottamaan kauden avausta.

Raatti Cupin perinteisiin vahvasti kuuluva pelaajien palkitseminen arvonnalla oli myös ohjelma numerona turnauksen aikana. Yhteistyökumppaneidemme lahjoittamia palkintoja voittivat JuPyn joukkueesta Lasse Vartiainen ja Antti Jauhiainen sekä SB Jaws II joukkueesta Henry Kemiläinen. Onnea kaikille voittajille.

Naisten Raatti Cup jäi tänä vuonna järjestämättä vähäisen osallistujamäärän takia, joten konseptia naisten harjoitusturnauksen osalta pitää ensi vuodeksi miettiä uudestaan.

SB Raatti kiittää kaikkia osallistuneita joukkueita osallistumisesta Raatti Cupiin, sillä ilman teitä kauden avaustapahtuman järjestäminen ei onnistuisi. Kiitos myös kaikille talkoolaisille, tuomareille, katsojille ja yhteistyökumppaneille osallisuudestanne onnistuneen Raatti Cupin järjestämisessä. Palataan asiaan taas vuoden kuluttua seuraavan kauden kynnyksellä Suomen Cupin 1. ja 2. kierroksen välisenä viikonloppuna.

Kiittäen,
SB Raatti

Taskinen 100 pisteen kerhoon

SB Raatin Arto Taskinen onnistui rikkomaan 100 seurapisteen (64+36) rajapyykin ottelussa OuPaa vastaan 4.9.2011. Maali Taskiselle oli ottelussa toinen. Syöttäjänä ajassa 38.52 syntyneeseen maalin toimi Vesa Jääskeläinen, joka on seuraavaksi lähimpänä 100 seurapisteen rajapyykin rikkomista, pisteillä 95. Onnea Taskiselle henkilökohtaisesta saavutuksesta.