Cup taival päättyi ensimmäiselle kierrokselle

SB Raatin taival Suomen Cupissa päättyi ensimmäiselle kierrokselle 1.9.2012 Varkaudessa pelatussa turnauksessa.

SB Raatti – ValtVa 9-4 (3-1, 3-1, 3-2)
Ensimmäiseen otteluun SB Raatti sai vastaansa Valtimon Vasaman, joka pelaa 5.divisioonassa. Ottelu oli odotetunlainen ja taktisesti lähdettiin säästelijäällä pelisysteemillä. Tulosta syntyi heti ensimmäisessä erässä ja sama vauhti jatkui läpi ottelun. Muutamia merkkausvirheitä hyökkäysalueella sattui, joista vastustaja pääsi pariin otteeseen 2-1 hyökkäyksiin ja kerran läpiajoon, joista maalit syntyivät. Muuten ottelu oli täysin kotijoukkueen hallinnassa ja loppulukemat 9-4 olivat tosi asia. Ottelun parhaana palkittiin Wiljami Räisänen tehden ensimmäisessä virallisessa Raatin paidassa pelaamassaan ottelussa hattutempun.

SB Jaws – SB Raatti 6-1 (1-0, 3-1, 2-0)
Toinen ottelu kuopiolaista SB Jawsia vastaan oli kahden tutun joukkueen tunnerikas kohtaaminen. Ensimmäinen erä oli tilanteiden valossa selkeästi Raatin. Maalipaikkoja oli lukuisia ja kerran päästiin maalia koettamaan ylivoimallakin. Maalia ei vain saatu edes tyhjiin ja niin erän lopussa pienoinen nukahdus avauksessa ja vastustaja pääsi rokottamaan ottelun avausmaalin tyylikkään syöttöyhdistelmän päätteeksi.

Toiseen erään tehtiin pieniä kenttämuutoksia, mutta ei aivan toivotulla menestyksellä. Heti erän alkuun tuli kyseiselle kentälle pari oman pään painottoman laidan merkkausvirhettä, josta Jaws päästettiin jo kolmen maalin karkumatkalle vastoin ottelun kulkua. Heti tämän jälkeen Raatti otti taas pelin hallintaan ja loi vaarallisia paikkoja Jawsin maalille. Kavennnusmaali oli tosiasia ajassa 24.41, kun Wiljami Räisänen laukoi pallon Jani Riekkisen syötöstä maaliin. Tilanteita oli myös omassa päässä, mutta pääosin laukaukset saatiin ohjattua reuna-alueille, jonne ne toivottiinkin. Erän loppupuolella Jaws sai rangaistuslaukauksen hieman kyseenalaisesti korkeastamailasta, jonka Jonne Kankkunen laittoi varmasti maaliin ohi maalivahti Mikko Papin. Erä Jawsille alun hölmöilyjen jälkeen 3-1.

Kolmas erä alkoi maalivahtien näytöksellä. Molemmat maalivahdit ottivat useita paraatipelastuksia ja niin erä sai loistavan alun katsojien näkökulmasta. Kuitenkin erän maaleista vastasi Jaws kahdesti, vaikka maalipaikkojen valossa maalit olisi pitänyt olla toisin päin. Ottelun lopussa Raatti käytti vielä aikalisän ja vaihtoi maalille miesten kakkosjoukkueen Lauri Tolvasen, joka pääsi koettamaan Cup huumaa. Tolvaselle kirjattiin erässä yksi torjunta, joten hyvä alku nuorelle maalivahdille. Loppulukemat Jawsille 6-1 ovat tylyt ottelun tapahtumiin nähden, mutta oikeutetut.

VarTa – SB Raatti 7-2 (3-0, 1-1, 3-1)
Päätösotteluun lähdettäessä pieni kipinä jatkopaikasta eli, mutta todella pieni. Nimittäin Raatilta vaadittaisiin perätä viiden maalin voitto järjestäjä VarTasta. Ottelu toi kaiken lisäksi mukanaan aivan uudenlaisen vastustajan pelitavan, mihin oltiin totuttu. Vastustaja kävi heti ensi sekunneilta lähtien päälle kuin yleinen syyttäjä. Kova prässäys ja hyökkäysalueen miesvartiointi oli jotain uutta tässä mittakaavassa, mutta yllättäen ottelusta muodostui tasainen. Hyvän painostuksen jälkeen VarTa pääsi 1-0 johtoon jo ottelun alussa, vaikka videomateriaalin perusteella maalia ei olisi pitänyt hyväksyä. VarTan hyökkääjä nappasi korkean syötön kädellä haltuun ja laukoi 1-0 johto-osuman. Tämän jälkeen VarTa pääsi nautiskelemaan kaksi vastahyökkäysmaalia, joissa 2-1 tilanteet vietiin varmasti loppuun asti. Erän loppu oli kuitenkin tasainen ja Raatin hyvät hyökkäykset johtivat VarTan jäähyyn. Ylivoimapeli ei oikein ollut tänään avautunut ja takkuista se oli nytkin. Erä VarTalle 3-0 ja mahdollisuudet jatkopaikkaan sai haudata.

Toiseen erään Raatti tuli hyvällä jalalla ja loi vaarallisia maalipaikkoja. Pian Raatin avausmaali näki päivän valon, kun Räisänen nosti hyvin hyökkäystä ja jälkitilanteesta Riekkinen laukoi pallon maaliin. Hyvä erän alku kuitenkin hieman lässähti, kun Raatti joutui kahdesti peräkkäin alivoimalle. Heti ensimäisellä Varta onnistui lisäämään johdon jo 4-1. Toinen alivoima kuitenkin kestettiin mallikkaasti, jonka perään Raatti pääsi koettamaan taas ylivoimapeliään. Erän maalit kuitenkin tasattiin 1-1.

Päätöserään aiottiin sitten lisätä vielä hieman lisää vauhtia ja VarTa joutui hieman ahdingolle. Ja taas ensimmäinen vaihto ja maaliverkko helisi VarTan päässä. Nyt maalintekijänä Markus Aho Kimmo Korkalaisen syötöstä ja peli tilanteeksi 4-2. Erää jauhettiin eteenpäin ja välillä vedettiin vastustajan kanssa käsikynkkää keskialueella. VarTa pääsi lopussa kuitenkin kaunistelemaan lukemiaan, kun se teki kolme maalia kahteen minuuttiin. Näistä viimeinen hieman maalivahdin avustuksella. Erän viime minuuteilla päästettiin vielä Tolvanen maalin suulle. Erä VarTalle 3-1 ja ottelu 7-2. Loppulukemat piti näin varmasti ollakin, mutta pelillisesti yllättävän tasainen ottelu.

Suomen Cupiin lähdettiin tänä vuonna suurin odotuksin, kun kerrankin otteluohjelma oli paperilla suotuisan tuntuinen. Käytännössä olisimme voineet varmistaa jatkopaikan jo Jaws ottelussa, mutta tuuriakaan ei ollut yhtään mukana. Niinpä homma tehtiin vaikeaksi ja VarTaa vastaan ei riittänyt enää tekemisen meininkin aivan loppuun asti. Tärkeitä miehiä oli kentällisen verran poissa rosterista, joten hyvää voi odottaa kautta silmällä pitäen, sillä uudet taktiikat alkavat pikku hiljaa toimia ja kauden alkuun on vielä reilu kuukausi aikaa. Veti yhteen valmentaja Pekka Aho Suomen Cupin tapahtumia.

Tehopelaajat:
Wiljami: 4+0, Jani: 2+2, Kimmo: 1+3, Antti: 2+0, Jyri ja Vesa: 1+1, Miikka: 0+2, Markus: 1+0, Joni ja Arto: 0+1.

Tähdistö:
***
**
*

SB Raatin kausi starttaa Kuopiossa 6.10.2012, jolloin vastaan asettuvat SäynSa II ja Ulma.

JuPy harjoitusottelussa paljon hyvää

SB Raatin edustus pelasi harjoitusottelun Juankoskelaista JuPya vastaan tiistaina 28.8.2012, joka oli vahvistettuna Welhojen maalivahti Roni Tuonosella. Ottelu oli toinen virallinen harjoitusottelu tällä kaudella. Ottelussa pelattiin 4x15min (1-5, 1-1, 0-2, 3-1), joten taktiikoiden testailuun ottelu oli mitä parhain. SB Raatti haki koostumuksia lauantaina pelattavaa Suomen Cupia varten sekä testasi niin puolustuksen kuin avauksenkin asioita. Vaikka maalipaikkoja saatiin jonkun verran rakennettua, niin parantamisen varaa jäi. Kuitenkin ottelu pelattiin nousujohteisesti.

Ottelun pistemiehet:
Pekka: 1+1, Antti: 0+2, Niko, Joni, Wiljami, Vesa: 1+0, Jani, Miikka: 0+1.

SB Raatin maalia vartioi Mikko Pappi.

Muutoksia edustuksen kokoonpanoon

SB Raatin edustusjoukkue on elänyt muutoksien aikoja. Joukkue on kuitenkin pysynyt pääsääntöisesti samana, mutta muutamia isoja menetyksiä on koettu. Suurimpana ehkä luottopuolustaja Sami Räsäsen siirtyminen Tshekkeihin opiskelemaan sekä jo viime kauden kesken lähtenyt puolustaja Mikko Turunen SB Welhoihin. Myös konkaripuolustaja Henry Viitala ei näillä näkymin pelaa ensi kaudella Raatin ringissä henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Uusina pelaajina joukkueeseen tulevat miesten kakkosjoukkueessa viime vuonna pelanneet Wiljami Räisänen sekä Niko Janhunen. Pelaajilta odotetaan hyökkäyspäähän sopivaa nuoruuden intoa sekä halua pelata joukkueen eteen. Molemmat ovat olleet treeniringissä mukana jo viime joululta alkaen, joten mitään suurempia ongelmia tuskin tulee pelisysteemin opettelussa tai joukkueeseen pääsemisessä.

Erotuomarikoulutusta Kuopiossa

Salibandyliitto järjestää Savo-Karjalan alueella uusille erotuomareille kolmen illan peruskursseja seuraavasti:

Kuopio 10.-12.9.2012
Kuopiohalli, Opistotie 4, kello 17-21
Vastuuhenkilö: Jari Hämäläinen, 044-0270681

Joensuu 11.-13.9.2012
Itä-Suomen Liikuntaopisto, Kalevankatu 8, kello 17-21
Vastuuhenkilö: Kari Keskitalo, 041-4610357

Pieksämäki 18.-20.9.2012
Paikka varmistuu myöhemmin, kello 17-21
Vastuuhenkilö: Kimmo Kainulainen, 045-3168169

Kurssien toteutuminen vaatii vähintään viisi osallistujaa.

Kursseille voi ilmoittautua salibandyliiton sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän kautta:
Ilmoittautumisjärjestelmään -> valitse Erotuomarit -välilehti ja etsi haluamasi koulutus.

Myös muilla paikkakunnilla (esim. Iisalmi) voidaan kurssi järjestää, jos halukkaita osallistujia on tarpeeksi. Jos olet kiinnostunut kurssille osallistumisesta jollakin listasta puuttuvalla paikkakunnalla ota yhteyttä Savo-Karjalan alueen erotuomarien koulutusvastaavaan Jari Hämäläiseen, 044-0270681

Ensimmäinen harjoitusottelu takana

SB Raatin edustus avasi harjoitusottelu rupeamansa kauden kynnyksellä Juankoskelaista JuPya vastaan tiistaina 7.8.2012 pelatussa ottelussa. Ottelussa pelattiin 4x15min (4-3, 1-3, 2-1, 3-3), joten taktiikoiden testailuun ottelu oli mitä parhain. SB Raatti kokeilikin onnistuneesti uusia taktiikoita ensi kauden koitoksia varten ja vaikka omissa kolisikin 10 kertaa, niin pelin painopiste oli kuitenkin vastustajan päädyssä.

Ottelun pistemiehet:
Jani ja Niko J: 1+2, Marko: 2+0, Joni ja Panu: 1+1, Antti, Markus, Wiljami, Pekka: 1+0 ja Miikka: 0+1.

SB Raatin maalia vartioi miesten 2. joukkueen Marko Voutilainen.

SB Raatti edustettuna Katusählyssä

SB Raatin edustuksen pelaajista kasattu joukkue oli edustettuna 4.8.2012 Kuopiossa pelatussa valtakunnallisen Katusählyn osakilpailussa. SB Raatti sijoittui alkulohkossaan toiseksi maalierolla 20-7. Ensimmäisessä jatkopelissä vastaan asettui Torot, joka oli 5-2 loppulukemin parempi nilsiäläisiä. Liian uhkarohkea hyökkäyspelaaminen kostautui jatkopelissä, kun Torot pääsivät viimeistelemään kolme maaliaan 2-1 hyökkäyksistä.

SB Raatin pelaajien maalit jakautuivat seuraavasti:
Antti: 9
Kimmo: 4
Vesa: 4
Markus: 3
Pekka: 2

Edustuksen otteluohjelma julkaistu

Edustuksen kauden 2012-2013 otteluohjelma on nyt julkaistu. Sarja tuo kaksi turnausta Nilsiään Apassien ja SB Raatin järjestäminä. Muut turnaukset pelataan Lapinlahdella, Siilinjärvellä ja Iisalmessa kerran sekä Kuopiossa neljästi.