Naiset: 2 tärkeää pistettä Joroisista

Raatin naisten joukkue nappasi tärkeät kaksi pistettä Joroisten turnauksesta 17.11 ja nousi sarjataulukossa viidenneksi naisten II-divisioonassa. Myrskytuulet puhalsivat Joroisissa ja ajoittain sähkökatkot pimensivät hallin valot. Onneksi pitkiltä sähkökatkoksilta vältyttiin ja pelit saatiin pelattua loppuun.

SB Raatti – Ulma 1 – 4
Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui tuttu Ulman joukkue. Ensimmäiset erät menivät hakiessa tuntumaa palloon ja erityisesti kolmannessa erässä Raatin naiset saivat pelin juonesta kiinni. Taistelua ei kuitenkaan Ulma-pelissä palkittu ja lopulta jouduttiin taipumaan Ulmalle lukemin 4-1.

SB Raatti – JorJy 8 – 5
Toisessa pelissä oli vastassa Jorly kotiyleisönsä tukemana. Jorly oli osoittanut vaarallisuutensa aiemmissa otteluissa ja oli avannut turnauspäivänsä voitolla SB Welhoista. Raatti lähti kuitenkin ennakkoluulottamasti otteluun. Ottelun alussa Jorly siirtyi nopeasti 1-0 johtoon, mutta pian Raatti tasoitti lukemat 1-1:een. Samalla idealla mentiin toiseen erään ja maaleja tuli molempiin päihin tasaiseen tahtiin. Lopulta Raatti lähti karkumatkalle 4 maalin johtoasemaan viimeissä erässä. Tämä oli Jorlylle ja kotiyleisölle liikaa, vaikka tilanne kaventuikin lopussa 8-5:een. Ansaittu voitto Raatin naisille hienon taistelun päätteeksi. Raatti onnistui maalinteossa laajalla rintamalla ja tämä onkin joukkueen vahvuus. Myös puolustus kokonaisuutena toimi hyvin läpi turnauksen.

Raatin naisten pelit jatkuu la 7.12 Iisalmessa.

Nimenhuuto.com käyttöön

Edustuksen ja Miesten 2 joukkueen yhteinen Nimenhuuto.com ilmoittautumisjärjestelmä on otettu tänään käyttöön. Palvelun avulla pyrimme selkeyttämään varsinkin treenien maalivahtitilannetta, jotta jokaiseen harjoituskertaan saataisiin kaksi maalivahtia. Mikäli joku pelaajista ei ole saanut ilmoittautumislinkkiä, niin ota yhteyttä Pekka Ahoon.

Edustus: Kuopiosta kauden avausvoitto

SB Raatin edustuksen kausi jatkui tuttuakin tutummassa Studentian hallissa Kuopiossa 20.10. Vastassa olivat uudet tuttavuudet PSK ja KMP. Kasaan oltiin saatu paria pelaajaa vaille täysi rosteri, joten tiedettiin, että omalla pelillä pystytään voittamaan molemmat vastustajat.

SB Raatti – PSK 8 – 6 (2-0, 2-4, 4-2)
Ensimmäinen ottelu alkoi vastustajan kannalta hieman hermoillen, kun Raatti sai pelin hallinnan itselleen. Tämä näkyikin pian kahtena perätteisenä jäähynä, joista heti ensimmäinen tuotti tulosta. Raatin ykkösylivoima pyöritti ja Ville Jansson sohi maalin edestä Marko Karppisen viivapommin sisään. Seuraavaa osumaa saatin sitten odottaa aivan erän viime sekunneille asti, kun Kimmo Korkalainen vapautti viime turnauksen maalilla pelanneen Markus Ahon maalipaikkaan ja erätauolle siirryttiin 2-0 lukemissa.

Toinen erä jatkui siitä, mihin edellinen jäi. Heti erän alku minuuteilla Vesa Jääskeläinen näytti parasta osaamistaan purjehtien poikittain kentän läpi ja antaen namupassin maalille nousseelle Arto Taskiselle, joka onnistui maalin teossa. Hetkeä myöhemmin Raatin kakkonen painoi pitkää hyökkäystä ja pallo pelattiin viivaan, josta Karppinen laukoi vastapallosta pelin jo 4-0. Ottelu oli tähän asti Raatin suvereenia hallintaa, joten olisiko pienoinen hyvän olon tunne noussut pintaan, kun kaveri takoi seuraavaan puoleentoista minuuttiin kolme osumaa, joista viimeisen ylivoimalla. Raatti sai kuitenkin rivinsä kuntoon, mutta kaveri onnistui erän lopussa vielä harmittavasti kerran vieden erän lukemin 4-2. Viimeiseen erään lähdettiin siis tasalukemista 4-4.

Erätauolla painotettiin, että peli alkaa taas alusta, joten nyt viimeinen erä vedetään sitten täysillä. Valmentajan ohjeista otettiin vaari ja peli alkoi taas näyttää paremmalta. Hyökkäysalueen uurastus palkittiin, kun Korkalainen jakoi viivaan, josta uusi divarivahvistuksemme Ville Santanen täräytti reikäpallon vastustamattomasti maaliin. PSK tuli hetkeä myöhemmin vielä kerran tasoihin, mutta kuitti tuli välittömästi seuraavassa vaihdossa Jori Markkasen viimeistellessä ja Korkalaisen kirjauttaessa jo neljännen syöttöpisteen. Vastustaja yritti lopussa vielä aikalisän turvin saada lisää virtaa peliin, mutta se kääntyikin päälaelleen Raatin tehdessä seuraavat kaksi maalia. Ensin Pekka Aho maalin edestä Jääskeläisen syötöstä ja heti perään Jansson Antti Kivisen vapaalyönnin rebaundista. PSK teki loppuun vielä yhden, mutta kauden avausvoitto kirjattiin maalein 8-6 Raatille.

SB Raatti – KMP 4 – 7 (1-4, 2-1, 1-2)
Toisen ottelun vastustaja tiedettiin astetta kovemmaksi, joten ottelun luonne selvisi heti ensi minuuteilla. Vastassa oli taktisesti oikein pelaava joukkue, joten taistosta kaavailtiin ennakolta varsin mukavaa salibandyottelua. Erän alku oli tunnustelua molemmin puolen, mutta ottelussa hyvässä vireessä ollut Raatin ykkönen onnistui ensimmäisenä maalinteossa. Karppinen avasi omasta päästä Aholle keskiympyrään, jonka jälkeen pallo takalaidan kautta maalille, josta Taskinen siirsi ottelun avausmaalin. KMP sai kuitenkin nopeasti oman pelinsä jälleen toimimaan ja onnistuikin kolme kertaa maalinteossa 3 minuuttiin. Peli näytti jo taas vaihteeksi hyvältä, kunnes KMP onnistui jälleen maalinteossa. Erän viime sekunneilla Pekka Aho laukoi pallon vielä ylärimaan, mutta lisämaaleja ei nähty ja erätauolle mentiin KMP 1-4 johdossa.

Toinen erä oli tilanteiden valossa sitten Raatin, vaikka ensimmäistä maalia saatiin odottaa 6 minuuttia ja harmiksi se oli KMP:een käsialaa. Raatin harmiksi kolmoskentän vasenlaituri Toni Rissanen loukkasi polvensa, jolloin veteraanihyökkääjä Kalevi Aho pääsi otteluun vielä mukaan. Sensaatiomaalia ei tässä ottelussa Kalen toimesta kuitenkaan nähty, vaan Raatin hyökkäysalueen painostus palkittiin vasta erän loppuminuuteilla. Ensin Jansson sivalsi kierrosta pallon ylämummoon Tommi Myöhäsen syötöstä ja reilu minuutti edellisestä, maalinteossa kunnostautui Markkanen Korkalaisen syötöstä. Raatti kirjasi erävoiton ja tauolle mentiin tasaisissa 3-5 lukemissa.

Viimeiseen erään sovittiin, että laitetaan kaikki likoon. Pelillisesti erä oli tasaista ja molemmat maalivahdit esittivät loistotorjuntoja. Ensimmäisen turnauksen Raatin paidassa pelannut Lauri Virtanen esitti myös tukun loistopelastuksia. Maaliverkot soivat kuitenkin Raatin päässä harmittavan vaihtovirheen seurauksena. Peli näytti jo ratkenneelta, kunnes kavennusta alettiin yrittää ilman maalivahtia. Kavennushaaveita vielä haittasi Sami Räsäsen 2 minuutin jäähy, joten ilman mokkea pelattiin 5vs5 peliä. Hyvän mylläkän päätteeksi Aho tarjoili Kiviselle poikittain, josta saatiinkin kavennusosuma aikaiseksi. KMP teki yhden vielä tyhjiin vieden ensi kohtaamisen maalein 4-7.

Hyvä turnaus takana päin. Eka peli oli selkeästi meidän peli, vaikka toisen erän mustahetki meinasi musertaa voittohaaveet. Kuitenkin hyvä nollaus ja omalla pelillä kauden avausvoitto. Toinen peli oli sitten tämän kauden tähän asti taktisin vääntö. Mukava pelata, kun on hyviä ja ennen kaikkea taktisesti pelaavia vastustajia useita tämän vuoden lohkossa. Peli olisi paikkojen valossa voinut kääntyä kummin tahansa. Molemmissa peleissä voitettiin laukaukset, joten muuhun ei voi vedota kuin tehottomuuteen. Liikaa taas tehtiin helppoja virheitä omissa, joista vastustaja rokotti liian monesti. Tästä on kuitenkin mukava lähteä kohtaamaan kaksi kauden kovinta vastustajaa kuukauden päähän, nimittäin vastassa ovat In-Team ja Salpa. Kommentoi suojattiensa esityksiä pelaajavalmentaja Pekka Aho turnauksen jälkeen.

Päivän tehokkaimmat top 5:
Kimmo 0+5, Ville 3+0, Pekka 1+2, Arto 2+0, Jori 2+0

Tähdistö PSK peli:
*** Kimmo Korkalainen (pelinrakentajan elementissä tehot 0+4)
** Lauri Virtanen (avausvoitto 22 torjunnalla)
* Marko Karppinen (hyvää puolustamista ja toistamiseen tehot 1+1)

Tähdistö KMP peli:
*** Ville Santanen (varmaa puolustuspelaamista läpi koko ottelun)
** Jori Markkanen (parhaiten puolustava sentteri läpi koko turnauksen ja maali molempiin peleihin)
* Pekka Aho (hyökkäyspelissä ottelun tehokkain, tehot 0+2)

SB Raatin pelit jatkuvat reilun kuukauden päästä Kuopiossa 24.11, jossa Raatin joukkue pistetään todelliseen testiin, kun vastaan asettuvat käytännössä kaksi 2-divari joukkuetta In-Team ja Salpa. Luvassa siis ennen näkömättömän huippua salibandya, jossa Raatti tulee vastaamaan pelilliseen haasteeseen selkeästi haastajan asemassa. Tervetuloa kannustamaan Raatti taisteluvoittoihin!

Edustus: Kauden avaus Siilinjärvellä

SB Raatin edustuksen kausi käynnistyi Siilinjärvellä 5.10. pelatussa turnauksessa. Vastassa olivat tuttuakin tutumpi Ulma sekä uusi tuttavuus Postimies & Pojat. Kasaan oltiin saatu vain pari kentällistä ukkoja useiden tärkeiden poissaolojen takia.

SB Raatti – Ulma 5 – 5 (0-2, 3-1, 2-2)
Ensimmäinen ottelu alkoi Raatin hallinnassa. Ulma onnistui kuitenkin ensimmäisenä maalinteossa reilun 6 minuutin pelin jälkeen, joka oli ensimmäinen hyökkäysalueen tilanne iisalmelaisille. Painostuksesta huolimatta maaleja ei saatu ja kun Ulma onnistui maalinteossa vielä kerran, erätauolle mentiin 0-2 tappioasemassa.

Toiseen erään saatiin sitten moottorit paremmin käytiin, kun hieman heppoisen tilanteen jälkeen molemmista joukkueista passitettiin pelaajat jäähyboksiin. Tasavajaa ja iso kenttä näytti sopivan raattilaisille, kun Arto Taskinen ohjasi Marko Karppisen hurjan lämärin maaliin. Erän lopussa Karppisen jäähyn aikana Ville Jansson karkasi omasta päästä läpiajoon ja sivalsi ranteella pallon ylämummoon. Hetkeä myöhemmin myös edelliseen syötön kirjannut Marko Harle pommitti viivasta Tommi Myöhäsen syötön takayläkulmaan. Erä näytti jo sinetöidyltä, mutta vain 6 sekuntia tästä, pallo lahjoitettiin vastustajalle, joka käytti häikäilemättä tyhjästä auenneen tilanteen hyväksi ja tasasi pelin 3-3.

Kolmas erä jatkui Raatin painostuksella ja heti toisella minuutilla Karppisen lämäri puhui ja peli 4-3 Raatille. Ulma sai rivinsä hieman paremmin jo järjestykseen ja onnistui kavennuksessa erän puolivälissä. Raatti kuitenkin jatkoi hallintaa ja pakotti Ulman jäähyyn. Ylivoimalla pallo oli jo useaan otteeseen lähellä maalia, mutta purkupallon jälkeen vastustaja karkasi läpiajoon, eikä Ulman viime kauden maalitykki Toni Satamo epäonnistunut. Aikalisän ja maalivahdin poisoton turvin haettiin vielä kavennusta aivan viime sekunneille asti ja uurastus palkittiin 27 sekuntia ennen erän loppua. Jansson viimeisteli päivän toisensa Pekka Ahon kulmavaparisyötöstä. Pisteet jaettiin maalein 5-5.

Postimies – SB Raatti 5 – 3 (1-1, 2-0, 2-2)
Uusi tuttavuus Postimies kolkutteli ovelle jo heti ensimmäisessä vaihdossa, kun vain 14 sekuntia ennätettiin ottelua pelata, vastustaja siirtyi 1-0 johtoon näyttävän syöttökuvion päätteeksi. Tämän jälkeen pelin hallinta siirtyi täydellisesti Raatille ja seuraavan 5 minuutin aikana, Raatti laukoi 9 kertaa pallon kohti maaliin, josta viimeinen upposi sisään. Maalintekijän viitan sai kannettavakseen Toni Rissanen Myöhäsen kirjauttaessa syöttöpisteen. Erän puolen välin jälkeen Postimiehen läpi koko ottelun jatkuneet puolustajien nousut alkoivat purra Raattiin ja joukkue pääsi peliin mukaan. Erä tasattiin kuitenkin maalein 1-1.

Toinen erä oli sitten tasaisempi. Postimies pääsi 20 minuutin pelin jälkeen upottamaan kaksi maalia 20 sekuntiin, joista ensimmäinen pomppi puolustajan lavasta maalivahdin alta hiljaa valuen maaliin. Toinen olikin taas näyttävä syöttöyhdistelmä ja peli 3-1 vastustajalle. Lukuisista paikoista huolimatta palloa ei saatu maaliin ja erätauolle mentiin 3-1 tilanteessa.

Viimeiseen erään laitettiin kenttäkoostumukset hieman uusiksi, mutta viimeistely oli tahmeaa molemmin puolin maalivahtien esittäen paraatitorjuntuja. Kavennusosumaa saatiin odottaa lähes erän loppuun asti, kun Kimmo Korkalainen maalasi varmasti Ahon syötön maaliin. Pari minuuttia tästä tuli puolustuksessa emämunaus, kun kaaripallo osui vastustajaan, joka pomputti yli maalivahdin ja puolustuksen. Tämä oli ehkä ottelun kulminaatiopisteitä, kun seuraavassa vaihossa löysän puolustuspelin takia kaveri karkasi läpiajoon ja peli 5-2 vastustajalle. Aikalisällä haluttiin vielä viestiä joukkueelle taistelutahdosta ja ottelun viimeiset 2 minuuttia pelattiin ilman maalivahtia. Taskinen onnistui Ahon syötöstä vielä kaventamaan pelin, mutta Postimies kirjautti 5-3 voiton kauden avaus kohtaamisesta.

Pelillisesti ihan kelpo esitykset molemmissa peleissä. Oma pelaaminen vaatii vielä nöyryyttä ja varsinkin helppojen syöttöjen antaminen omille on vaikeaa. Nämä pienet asiat kun saadaan vielä kuntoon ja kolmas kentällinen vielä mukaan, niin päästään tosissaan haastamaan vielä sarjan ennakkosuosikit tällä kaudella. Tänään positiivista oli huomata, että hyökkäyspäässä onnistuttiin maalintekotilanteiden rakentamisessa hyvin ja maalinteko varmuuttakin löytyi leveältä rintamalta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, vaikka pistesaldo jäikin vain yhteen. Yhteenveti joukkueen esityksiä pelaajavalmentaja Pekka Aho turnauksen jälkeen.

Päivän tehokkaimmat top 5:
Pekka 0+3, Ville 2+0, Arto 2+0, Marko H. 1+1, Marko K. 1+1

Tähdistö Ulma peli:
*** Ville Jansson (loistava peli hyökkäysalueella ja tasoitusmaali tehoilla 2+0)
** Marko Karppinen (varmaa puolustuspelaamista, jäätäviä viivapommeja ja tehot 1+1)
* Marko Harle (loistavaa ja periksiantamatonta puolustustyöskentelyä ja tehot 1+1)

Tähdistö Postimies peli:
*** Markus Aho (31 torjuntaa, useita paraatipelastuksia)
** Pekka Aho (näytti kapteenina esimerkkiä ylhäällä ja alhaalla, tehot 0+2)
* Tommi Myöhänen (pelasi alakerrassa varmasti virheittä)

SB Raatin pelit jatkuvat Kuopiossa 20.10, jossa vastaan asettuvat kaksi uutta tuttavuutta PSK ja KMP. Tervetuloa kannustamaan Raatti voittojen tielle.

Miehet 2: Keiteleeltä kolme pistettä ja arvokasta kokemusta

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui keski-iältään ehkä noin 15 vuotias Kalliosuon Sisu Sonkajärveltä. Ottelu oli ensi hetkistä lähtien erittäin vaikea ja virheiden sävyttämä. KallSi olikin ottelussa johtoasemassa erittäin sekavan alun jälkeen, mutta lopulta kokemus alkoi näkyä tulostaululla. Sisun selkäranka taittui viimeistään Raatin alivoiman aikana, kun Jani Riekkinen ja Joni Toivanen pääsivät kumpikin kertaalleen maalintekoon. Lisävaikeutta peliin toi vastustajan pienikokoisuus, tilanteisiin piti mennä erittäin hellästi ja jarrutellen, jotta vältyttiin loukkaantumisilta. Varovaisuudesta huolimatta nilsiäläiset ottivat viisi kahden minuutin rangaistusta, mikä on paljon 45 minuuttia kestävässä ottelussa. Loppulukemat 8-4 Raatille olivat oikeutetut. Ottelun onnistujiin kuului etunenässä hattutempun viimeistellyt Panu Hartikainen.

Toiseen koitokseen vastaan asettuikin sitten täysin päinvastainen joukkue kooltaan ja iältään. SB Welhot III sisälsi mitä ilmeisemmin pääasiassa 70- ja 80-luvuilla syntyneitä pelaajia. Welhot olivat hävinneet edellisen ottelunsa suurinumeroisesti silminnähden väsyttäen itsensä taistellessaan pitääkseen maalieron alle kahdessatoista. Tämä loikin hyvän aihion Raatin voittoa varten. Nilsiäläispoppoo olikin niskan päällä heti alusta lähtien, ainakin pallokontrollissa ja jalkanopeudessa. Maalintekopaikkoja oli naulata peli jo hyvissä ajoin, mutta veto toisensa perään osuessaan maalia kohti, kilpistyi keltapaitaisen joukkueen maalivahtiin. Putkiin ja ohi suuntautuneita laukauksia oli myös aimo määrä. Lopulta ottelu näytti kääntyvän Raatin hyväksi ylivoimalla tehdyllä maalilla, mutta keltainen tuli vielä tasoihin, eikä Welhojen 4-4 tasoitusmaalin jälkeen lisätehoja nähty lukuisista Raatin järjestelemistä paikoista huolimatta.

Turnaus opetti paljon joukkueelle. Maalivahtiosasto oli luotettava. Molemmat maalivahdit, eli Jani Miettinen ja Mikko Pappi esittivät lukuisia huipputorjuntoja, pitäen joukkueen etenkin ottelujen alussa mukana pelissä. Ehkäpä kaksi eniten oppia ottanutta pelaajaa olivat täysin ensikertalaisena turnaukseen lähtenyt Janne Korhonen, joka pelasi ennakkoluulottomasti väläytellen välillä pelisilmäänsä, jääden kuitenkin ilman tehopisteitä, sekä valmennus-/kapteeniosastolla ensimmäistä kertaa esiintynyt Mikko Turunen. Mennyt turnaus osoitti, että Raatti on valmis haastamaan sarjan heikoimpien porukoiden lisäksi myös astetta kovempia poppoita. Positiivista oli myös tuomariston erittäin vakuuttavat otteet. Jos tuomioiden linja ja tasaisuus saa jatkumoa kauden lopuissa turnauksissa, voidaan tuomarityöskentelyä pitää onnistuneena.

Päivän tehomiehet:
Joni Toivanen 3+3, Miika Toivanen 2+3, Panu Hartikainen 4+0, Jani Riekkinen 2+0, Tomi Taskinen 0+2, Mikko Turunen 1+0, Niko Janhunen 0+1, Henry Viitala 0+1, Joonas Ylisipola 0+1

Sarjataulukko ja otteluohjelma löytyy osoitteesta: http://www.tilastopalvelu.fi/fb/

Edustus: Otteluohjelma korjattu

SB Raatin miesten otteluohjelma on nyt korjattu FBI II:n sarjasta luopumisen johdosta. Turnausten ajankohdat säilyivät samoina, mutta otteluohjelma meni täysin uusiksi. Kausi alkaa 5.10.2013 Siilinjärvellä, mutta ensimmäisen kierroksen vastustajat ovat nyt Ulma ja Postimies.