Welhojen 6-vuotisen juniorisalibandytaustan omaava tulevaisuuden lupaus. Teknisesti äärimmäisen taitava ja peliä pelkäämätön pallollinen puolustaja tuo Raatin puolustuspäähän leveyttä tulevalla kaudella.
Sarja: IV-divisioona
Pekka Aho
Raatin joukkueen kokeneimmasta päästä. Kausia takana jo lähes kaksikymmentä. Kokemus on tuonut paljon vastuuta niin kapteenin kuin valmennuksen osalta. Tykkää pallosta ja jakaa syöttöjä. Tekee myös maalin paikan tullen. Voitti melkein syöttöpörssin, vaikka leikkaus sotkikin lopun kauden 2007-2008 ja nousukarsinnat. Hoiti kuitenkin valmennuksen mallikkaasti ja koutsasi seuran neloseen sairaslomaltakin kauden 2007-2008 päätteeksi. Käynyt pelaamassa muutaman kauden puolustajan tonttia, mutta palasi kauden 2015-2016 aikana takaisin hyökkääjäksi, joka osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Hengenluoja ja yksi seuran puuhamiehistä. Tuntuu syttyneen uudelleen, vaikka pitkä ura jo takana päin.
Saavutukset | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Palkinnot | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Joonas Laukkanen
Periksiantamaton puolustuspään liideri, joka on ottanut roolia tulokaskautensa jälkeen. Loistavan mailatekniikan omaava ikiliikkuja pystyy tarpeen tullen viemään pallon omista hyökkäysalueelle ja on silti ensimmäisenä alhaalla. Jalkapalloa kesät pelaava Joonas on kivenkova lisä Raatin jo ennestään kovaan puolustuskalustoon.
Saavutukset | ||||||||
|
Jere Korkalainen
Apassien junnuista rinnakkaisedustusoikeudella pelaava, periksiantamaton, ulottuva ja rohkea puolustaja tuo nuoruuden intoa Raatin joukkueeseen.
Henri Eskelinen
Raatin junioreissa yli 10 vuotta sitten salibandyuransa aloittanut puolustuspään lupaus. Myös SB Savon juniorisarjat kolunnut hyökkääjä tuo kokoa ja näköä Raatin hyökkäyspäähän. Omaa hyvänpelikäsityksen ja viuhuvan rannelaukauksen, joten tulee näkymään ensi kaudella myös pistepörssissä. Uusi kenttä on sytyttänyt miehen liekkeihin niin treeneissä kuin peleissä. Kausi lupaa hyvään voimahyökkääjälle.
Sami Alatalo
Kovan fysiikan omaava voimahyökkääjä tuo leveyttä Raatin hyökkäyspäähän. Lajivuosia junnusarjoista takana useita, mutta ensimmäisiä kausia miesten sarjoissa. Jäädään innolla odottamaan kotiutumista takaisin lajin pariin.
Petteri Skön
Taistelija, kovantyömoraalin ja itseluottamuksen omaava puolustuksen selkäranka. Kovasta laukauksestaan tunnettu Petteri on loistava hyökkäyssuunnan puolustaja. On nostanut tasoaan tulokas kaudesta älyttömästi ja ottanut ansaitusti ykköspakkiparin paikan.