Yhteenveto
14.02.2013 | Edustus: Kuopiosta mukaan kolme sarjapistettä |
SB Raatin kausi jatkui 27.1.2013 Kuopion Studentialla pelatussa turnauksessa, jossa vastaan asettuivat samoista sarjasijoituksista kamppailevat E-KI II ja SäynSa II.
SB Raatti – E-KI II 7 – 7 (3-3, 0-2, 4-2) Toinen erä oli Raatille vaikea ja se hävittiinkin maalein 0-2. Paikkoja olisi ollut kuitenkin tehdä lukuisia osumia, mutta maalipaikoissa oltiin todella tehottomia. Kolmanteen erään lähdettiin kahden maalin takaa-ajoasetelmista. Erään painotettiin oman pelin tärkeyttä. Hyvällä asenteella ja huumorilla ollut nilsiäläisjoukkue tekikin erästä ikimuistoisen. Ensimmäisenä kavennusosuman viimeisteli Tshekin maalta takaisin saatu Sami Räsänen heti ensimmäisessä ottelussaan. Maali syntyi pitkän hyökkäysalueen pyörityksen jälkeen. Tahvanainen lisäsi tasaisin välein kapuloita Raatin rattaisiin, mutta viisi minuuttia ennen loppua Antti Kivinen käytti maalipaikkansa tuoden Raatin jo maalin päähän. Ja vain minuutti tästä, Raatin kokenut kapteeni Pekka Aho ei aikaillut vapaalyöntiä antaessaan, vaan paukautti pallon maaliin puolesta kentästä tasoittaen pelin 6-6. Ottelun lopusta muodostui todellinen draama, kun Tahvanainen iski ottelun viidennen osumansa puolesta kentästä. Raatin tilanne muuttui entistä vaikeammaksi, kun Panu Hartikainen passitettiin jäähypoksiin vain 2 minuuttia ennen ottelun loppua. Tämä tarkoitti sitä, että ottelun loppu pelattaisiin alivoimalla. Samassa yhteydessä Raatti käytti aikalisänsä ja sovittiin taktiikat pelin tasoihin tuomiseksi. Hurja painostus alivoimalla tuotti kuin tuottikin pelin tasoitusosuman puoli minuuttia ennen ottelun loppua. Ja maalintekijänä kukapas muukaan, kuin Räsänen toisella osumallaan. Näin tällä kertaa päädyttiin maali-iloittelun jälkeen pistejakoon tuloksella 7-7. SäynSa II – SB Raatti 2 – 4 (1-0, 0-2, 1-2) Toinen erä oli sitten Raatin näytöstä, kun ensin Miikka Hanski toi joukkueen tasoihin Hartikaisen laukauksen jälkitilanteesta. Hetkeä myöhemmin hyvässä vireessä ollut Räisänen, laukoi Pekka Ahon antaman vapaalyönnin maalin perukoille. Puolustuksessa tehtiin paljon töitä ja erä pelattiin nollille, kun huippu ottelun torjunut Mikko Pappi esti viimeisenä lukkona vastustajan maaliaikeet. Erätauolle siirryttiin tasaisissa 1-2 lukemissa. Päätöserään haluttiin edelleen lisää ilmettä ja vauhtia ja sitä saatiin, kun lähes ensimmäisessä vaihdossa Räisänen paukutteli maaliverkkoja toistamiseen maalin edestä. SäynSalle tarjottiin kavennusmahdollisuutta ylivoimalla, mutta selkeä pelillinen ote oli siirtynyt Raatille. Viimeisen niitin arkkuun iski puolustaja Niko Janhunen, joka pujotteli koko kentän läpi ja hassutti maalivahdin vielä kahville iskien ottelun jo 1-4. Erän lopussa SäynSa sai vielä kavennuksen ylivoimalla, mutta Raatti kuittasi makean voiton maalein 2-4. ”Tänään peli tuntui todella hyvältä, vaikka muutamia tärkeitä poisjääntejä tulikin aivan turnauksen kynnyksellä. Koko pakka toimi tänään hyvin ja ennen kaikkea pelattiin joukkueena yhteen. Mukavan piristyksen joukkueen tekemiseen toi paluumuuttaja Sami Räsänen, joka pakin paikalta naputteli tehot 2+1.” Tiivisti turnauksen tapahtumia pelaajavalmentaja Pekka Aho. Päivän tehokkaimmat Top 3: Tähdistö E-KI II peli: Tähdistö SäynSa II peli: SB Raatin pelit jatkuvat 17.2.2013 Lapinlahdella, jossa vastaan asettuvat SBL ja XXL-kriisi. Luvassa taas kaksi todella tasaista kamppailua. Tervetuloa kannustamaan Raatti voittoon! |
Tiedot
Päivämäärä | Aika | Sarja | Sarjakausi |
---|---|---|---|
27 tammikuun, 2013 | 13:00 | IV-divisioona | 2012-2013 |
Tulokset
Joukkue | Maalit | Lopputulos |
---|---|---|
SäynSa II | 2 | Tappio |
SB Raatti | 4 | Voitto |
SäynSa II
Pelipaikka | M | S | J | P | O |
---|---|---|---|---|---|
0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
SB Raatti
Pelipaikka | M | S | J | P | O |
---|---|---|---|---|---|
0 | 0 | 0 | 0 | 0 |