Kategoria: Uncategorized

Kauden viimeinen turnaus Iisalmessa

Kausi päättyi SB Raatille kauden mittaan hyvin sopineessa Iisalmen urheilutalolla. Vastustajina olivat nousija FBI Pave II ja Piesa.

Ensimmäinen ottelu FBI Pavea vastaan oli taistelu. Joukkue näytti loppuun asti, että halutaan päättää kausi kunnialla. Siitä iso plussa koko joukkueelle. Ottelu oli pelillisesti tasaista vääntää koko ajan, vaikka lopussa tilanne näytti jo huolestuttavalta FBI Paven johtaessa 4-1. Onneksi pelattiin ottelu loppuun asti ja tehtiin siitä taistelu. Tultiin 4-3 tilanteeseen, jossa kaveri oli jo liioittelematta hieman hätää kärsimässä. Tuomarien viimeisellä kymmenellä sekunnilla viheltämät jäähyt meille oli hieman liikaa, eikä onnistuttu 5-3 vastaan saamaan edes palloa. Kuitenkin ottelu oli loistavaa peliä ja varsinkin maalivahti- ja puolustuspeli oli jälleen kerran omalla tasollaan ja hyökkäyksessäkin saatiin tehoja aikaiseksi. Varsinkin kakkoskenttä teki lopussa tärkeää työtä. Tällä kaudella molemmat pelit FBI Pavelle hävittiin vaan maalilla, joten hyvässä vireessä ollaan ensi kautta silmällä pitäen.

Toinen peli Piesaa vastaan oli kanssa parempi kuin edellinen kohtaaminen. Annettiin vaan hieman liikaa tilaa vastustajan taitaville hyökkääjille, jotka rokottivat paikoista kovalla kädellä. Onneksi onnistumisia tuli monille ja ottelu päättyi siedettävään 6-4 tappioon. Tässäkin ottelussa koko joukkue taisteli, eikä kenenkään tarvinnut pelata vuorovaihtoa, koska oli tasan kolme kentällistä äijiä.

Yhteenvetona:
Aiempien turnausten käsittämätön takatolpanukko saatiin pidettyä nyt kurissa, eikä vastustajat tehneet korkeintaan kuin yhden maalin ko. paikasta. Taistelutahto oli kaikilla kohdallaan ja vaihdot pysyivät riittävän lyhyinä. Alivoimapelaaminen oli hyvää ja ”ykköskenttäkin” onnistui ylivoimamaalin teossa. Ja pakko se on sanoa, että Kimmo oli liekeissä.

Kaudesta:
”Valmentajana” haluan onnitella koko joukkuetta antaumuksellisesta panostuksesta joukkueen eteen ja läpi kauden kestäneestä taistelutahdosta. Pistepörssi näyttää myös mukavalta kaikkien osalta, joka kertoo joukkueen tasaisuudesta. Tästä on mukava lähteä kausi kokeneempana seuraavaan kauteen, eikä tämän hetkisten tietojen mukaan joukkueeseenkaan tule ihmeempiä muutoksia. Kiitokset minun puolesta vielä kerran koko joukkueelle ja uudella innolla ensi kauteen.

Pekka 31.3.2007

Taas kerran turnaus Nilsiässä

Ottelupaikkana oli taas kerran Nilsiän kotihalli, joka edellisellä kertaa ei ollut kovin helppo paikka pelata. Vastustajista Savo II oli sama kuin viimeksi Nilsiässä, kun taas SuKi voitettiin Iisalmessa.

Savo otteluun lähdettiin selvästi haastajan asemasta viime kertaisen tappion takia. Ottelun kaksi ensimmäistä erää hallittiin peliä, mutta ne tärkeimmät, maalit, jäivät tekemättä, joilla ottelun kulku olisi saatu käännettyä toiseksi. Kaksi erää tahkottiin siis 0-0 lukemissa. Saatiin hyvin hallittua peliä ja koko joukkueen peli tuntui hyvältä. Kolmannen erän shokki alku 1,5 min ja 3-0 tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Aikalisän avulla saatiin taas hieman pelistä kiinni, mutta kun maaleja ei saatu paikoista, niin ei ottelua vaan valitettavasti ilman maaleja voiteta. Paikkoja oli hyvin, vaikka kääntää ottelu itselle, mutta tällä kertaa Savo oli sen ”puoli” askelta edeltä.

Toinen peli oli selvästi helpompi kuin ensimmäinen. Hallittiin hyvin peliä ja oli mukavaa kentällä. Nyt saatiin myös maaleja. Kaveri onnistui muutaman puoluspään merkkausvirheen jälkeen tekemään pari, vai oisko ollu peräti kolme, osumaa takanurkalta tyhjiin. Tähän asiaan tulee jatkossa saada parannusta: merkkauspeli kuntoon ja ääntä kentällä. Muuten ottelu oli hyvä, paitsi voitto tästä oltaisiin ansaittu. Kaveri teki hyvin tarvittavat osumat tasoitukseen, onnittelut siitä.

Kokonaisuutena turnaus oli hyvä, vaikka maalinteko tökki liikaa. Omanpään pelaaminen sujui kiitettävästi lukuunottamatta näitä muutamaa merkkausvirhettä molemmissa otteluissa. Markus torjui kaikki, mitkä oli suinkin vain torjuttavissa, joten maalinteko ja merkkausharjoittelua lisää, niin jo alkaa tulosta tulla. Positiivisina asioina lisättäköön vielä kakkoskentän onnistumiset hyökkäyspäässä ja A-P:n loistava pelivire. Myös puolustuksessa Reijo ja Markku esittivät hyviä otteita. Eipä tässä sen kummempia kuin taistelumielellä viimeiseen turnaukseen ja Iisalmeen, jossa ei olla hävitty kuin yksi ottelu tällä kaudella. Niin ja Väänäsen pelatessa ei olla vielä hävitty yhtään ottelua, jos tätä salibandyliiton sanoisinko hieman ”kyseenalaista” puhelinpäätöstä ei oteta huomioon =)

Keiteleen positiivinen reissu

Nyt edessä oli uusi halli, uusi lattia ja muutenkin uusi ja ”outo” paikka =) ”Oudoksi” varsinkin tunnelman teki ennennäkemättömän suuri Nujun kotikatsomo, joka oli ostettu paikalle luokkaretkirahojen keruuta varten. Todella iso plussa järjestävälle joukkueelle.

Ottelua Nujua vastaan voi kuvata vain yhdellä sanalla: jääkiekko. Ottelussa sai ajella selkään ja käyttää mailaa muuhunkin kuin pelaamiseen. Ehkä tuomareillakin voi olla näppinsä pelissä jossain mielessä. Mut se siitä. Samat säännöt molemmille. Ottelu oli kuitenkin pelillisesti meidän joukkueelta hyvä esitys. Onnistumisia tuli niin puolustus, hyökkäys kuin maalivahtipelissäkin, josta kertoo myös lopputulos 4-2 tappio. Hyökkäyspäässä olisi ollut tietenkin paikkoja, vaikka ratkaista ottelu itsellekin, mutta tällä kertaa Nuju vei ottelun samoin lukemin kuin me ekassa turnauksessa. Ainoa mikä jäi harmittamaan, niin lopussa ei saatu 6-3 ylivoimalla maalia, vaikka paikkoja oli. Näissä tilanteissa pallo tekee työt, miehet vain laittaa pallon maaliin. Kärjistettynä.

Toinen ottelu oli sitten jo ennakoltaan hieman helpompi, vaikka Ulma II pysyikin pelissä mukana kaksi erää. Tehtiin tarvittavat osumat onneksi, 1-1 tilanteessa kaverin ylärima näyttikin jo huolestuttavalta. Positiivinen asia ottelussa oli toisen maalivahdin testaaminen, joka toimi hyvin. Markku pelasi hyvän ottelun ja syötti kaksi maalia. Samoin Markus pelasi taas kentällä hyvän ottelun tehoilla 2+1 (maalivahti). Tämä oli todella tärkeä testi, jos Markus ei jostain syystä pääse johonkin turnaukseen, niin on hyvä kakkosveska varalla.

Tärkeintä turnauksessa oli, että haastettiin Nuju hyvällä pelillä. Isommassa salissa olisi ottelu voinut olla toisinkin päin. Puolustus toimi koko turnauksen hyvin, vaikka tärkeitä pelaajia oli turnauksesta sivussa, varsinkin puolustuksesta kolme kovaa nimeä ja hyökkäyksestäkin muutama. Olosuhteisiin nähden hyvä turnaus koko joukkueelta ja mikä tärkeintä, joukkueesta oli aistittavissa hyvä fiilis. Tästä on hyvä lähteä haastaamaan Savo kotonaan.

Pekka 7.2.2007

Neljäs turnaus Iisalmessa

Iisalmi osoittautui taas kerran hyväksi paikaksi SB Raatin kannalta. Taas tuli voitto ja niukka maalin tappio. Iisalmessa tällä kaudella voitettu 5 peliä ja vain yksi tappio.

Hieman sitten valmentajan mietteitä otteluista. Ensimmäinen ottelu Ulmaa vastaan näytti taas kerran SB Raatin valmiuden nousta myös tappio asemasta voittoon oman pelin parantamisella. Ottelu oli koko joukkueelta hyvä esitys. Ylivoimaa saatiin harjoitella useaan otteeseen ja nähtiin varmaan kauden nopein ylivoimamaalikin, jonka ykköskenttä väsäsi kahdessa sekunnissa. Maalivahti torjui loistavasti ne paikat, mitkä oli torjuttavissa, eikä edellisen päivän kuumekaan pahemmin haitannut torjuntatyöskentelyä. Joukkuehenki oli taas kohdillaan, vaikka vielä enemmän pitäisi nauttia pelaamisesta. Tärkeintä oli, että joka kenttä onnistui maalinteossa ja pakko itseä kehua sen verran, että ykköskenttä teki kolme ja piti nollat, josta suurin kiitos pakkipari Reijolle ja Janille.

Toinen ottelu oli sitten illan paras taistelu, vaikka tuloksena olikin niukka 2-1 tappio. Ottelu oli tasaista vääntää alusta loppuun ja paikkoja olisi ollut, vaikka ratkaisuunkin. Kolmoskenttä kunnostautui maalinteossa ottelun ainokaisella, joten valmentajan näkökulmasta on ilo kertoa, että on löydetty kolme tasaista ja hyvää kenttää, jotka kaikki pystyvät tarvittaessa ratkaisuun. Tästä johtuen kaikki kentät saivat vastuuta niin yli- kuin alivoimallakin. Puolustus ja maalivahtipeli toimi loistavasti koko ottelun, josta kertoo myös tulostaulu, vain 2 omiin. Tällaiset ottelut pitäisi pystyä hoitamaan kotiin muutamalla lisämaalilla, johon on tultava muutos =) Paven mokke saa kiittää myös loistavasti torjunnutta ylärimaa viimeisellä minuutilla.

Yhteenvetona. Joukkue, tämä alkaa taas näyttää salibandylta, mutta EI ”LIEHUTA”, eikä leijuta. Jokainen peli alkaa aina 0-0:sta, jossa hieman vielä uudella joukkueella opittavaa. Kuitenkin on ilo valmentaa teitä. Innolla seuraavaan turnaukseen Keiteleelle. Kiitos.

Pekka 18.1.2007

Turnausraportti

Kauden kolmas turnaus pelattiin Nilsiässä, jota isännöi SB Raatti. Raatti lähti turnaukseen sarjakärkenä ja kotiyleisön asettamien paineiden alaisena.

SB Savo II – SB Raatti 5-1
Ensimmäinen ottelu alkoi Raatin kannalta hyvin. Kulmavaparin jälkeen Pekka Aho löysi maalin edestä Arto Taskisen, joka hieman onnenkantamoisen avulla sai ujutettua reikäpallon ohi Savon maalivahdin. Erä oli tasaista vääntöä ja loppupuolella Savo onnistuikin tasoitusyrityksessä.

Toiseen erään lähdettiin tasalukemista 1-1. Savo pelasi koko ottelun kovalla karvauspelillä ja loi paineen Raatin puolustukselle. Savo siirtyikin 2-1 johtoon hieman onnekkaasti pallon pompattua hyvälle maalintekosektorille. Savo hallitsi erää, mutta kolmanteen erään lähdettiin 2-1 tilanteesta Raatin maalivahdin Markus Ahon pitäessä joukkueen mukana ottelussa.

Kolmas erä oli Savon, vaikka Raatillakin oli omat paikkansa. Savo onnistui maalinteossa kolmesti ja vei ottelun lukemin 5-1. Raatin otteissa näkyi hieman hermostuneisuus ja Nilsiän lyhyen hallin tuoma nopeus peliin. Rouva fortuunakaan ei ollut ottelussa Raatin puolella.

SB Raatti – Piesa 2-7
Toinen ottelu pelattiin illalla ja Raatin joukkueesta oli päivän aikana hävinnyt kentällinen miehiä. Ottelu alkoi vieraiden nopealla maalilla ajassa 0.05. Hieman myöhemmin Piesa iski taas ja vielä kolmannenkin kerran. Raatti otti aikalisän ja pääsi taas mukaan peliin, jonka ansiosta erä hoidettiin samoissa lukemissa erätauolle.

Toinen erä oli jo hieman parempaa peliä Raatilta kuin ensimmäinen, vaikka PieSa tekikin erän alkuun pari osumaa, joille Markus Aho ei voinut mitään. Erän loppupuolella Raatin Arto Taskinen onnistui kaventamaan ottelun 1-5:een Pekka Ahon syötöstä. PieSa onnistui kuitenkin maalinteossa vielä kerran ja erätauolle mentiin lukemissa 1-6.

Kolmas erä oli Raatilta jo parempi. Heti erän alkuun sama parivaljakko onnistui kaventamaan ottelun 2-6:een Harri Hartikaisen loistavan maskipelaamisen ansiosta. Maalintekijänä Taskinen, syöttäjänä Aho. PieSa teki vielä loppuun yhden osuman ja vei kotiyleisön harmiksi ottelun tylyin numeroin 2-7, vaikka maalivahti Markus Ahoa ei voi yhdestäkään osumasta syyttää. Pallo pomppi tänä iltana pielaveteläisille.

Pekka Aho 21.12.2006

Kotiturnaus Nilsiässä

Kuten monista keskusteluista, otteluohjelmista ja sarjataulukosta voi tyhmempikin ymmärtää, tuli kauden ensimmäiset tappiot. Nyt ollaan joukkueena saatu maistaa sitten tämäkin, miltä tappion karvas kalkki oikein maistuu. Ei nyt niin pahalta kuin joku vois luulla =)

Savo peli oli hyvää taistelua joukkueelta ja johdettiinkinhan sitä peliä ensimmäisessä erässä. Savo tuli kuitenkin tasoihin ja ohi. Toisessa erässä oltiin hyvin vielä mukana, vaikka pallonhallinta olikin Savolla. Kolmas erä oli sitten Savon, vaikka olihan sitä meilläkin paikkoja. Nilsiän nopea sali oli tänään Savon etuna ja tästä onnittelut paikallisvastustajalle. Ottelu oli kuitenkin ihan hyvä, vaikka maalit jäivätkin vajaamiehiseltä Raatilta vähiin. Kauden ensimmäinen tappio tuli lopulta lukemin 5-1. Joukkuehenki oli ottelun jälkeen kuitenkin entisestä. Reijon onnittelut allekirjoittaneelle kauden ensimmäisestä tappiosta Savo ottelun jälkeen kertovat kuitenkin hyvästä joukkuehengestä ja siitä, että ei tämä salibandy niin vakavaa saa olla.

Toinen peli alkoi katastrofaalisesti, kun Piesa iski jo varmaan viiden sekunnin jälkeen avausmaalin. Aikalisä 3-0 tilanteessa palautti Raatin taistelutahdon takaisin ja otteet paranivat läpi koko ottelun. Pari häkkiä onnistuttiin tekemään, mutta kauden toinen tappio oli tosiasia kahdella kentällä pelanneelle Raatille. Liian pitkä tauko osoittautui sittenkin negatiiviseksi, kun Raatin joukkue kävi täyttämässä energiavarastonsa Dooriksen suurehkolla jouluaterialla.

Yhteenvetona kotiturnauksen otteluista voi sanoa, että kotiyleisä oli ilmeisesti liian pelottava tai sitten JOULUPUKIN tarjoamissa karkeissa oli jotakin =) Tärkeitä miehiä puuttui kokoonpanosta, joten ensi turnaukseen lähdetään uudella innolla ja asenteella. Maalivahtia ei voi näistä tappioista ja varsinkaan maaleista syyttää, nimittäin pomput, suunnanmuutokset, maskivedot, ylärimasta selkään ja maaliin, selkämaaliin päin vedot ja muut vastaavat eivät ole maalivahdille kovin mieluisia. Kuitenkin hyvät tappiot, eikä muistella pahalla. Onnittelut vastustajille voitoista. Kiitokset joukkueelle kotiturnauksesta ja ennen kaikkea toimitsijoille, jotka jaksoivat läpi koko päivän.

Pekka 17.12.2006

Kotiturnaus Nilsiässä 17.12

SB Raatti järjestää sunnuntaina 17.12.2006 ensimmäisen kotiturnauksensa. Jatkuuko SB Raatin jo neljän ottelun mittainen voittoputki, kun vastaan asettuu paikkallinen SB Savon II joukkue? Tule niin tiedät, eikä maksa mitään!

Otteluohjelma:
10:00 SB Savo II – SB Raatti
11:00 Ulma II – SuKi
12:00 Ulma – Nuju
13:00 FBI Pave II – SB Savo II
14:00 SuKi – Ulma
15:00 PieSa – FBI Pave II
16:00 Nuju – Ulma II
17:00 SB Raatti – PieSa

Paikan päällä on myös puffeti josta voi ostaa pientä naposteltavaa.
Tervetuloa!