Tekijä: admin

Kuopion katusähly täytti odotukset

KSS katusähly pelattiin Kuopion satamassa lauantaina 04.08.2007. Raatin ottelut:
klo 9.15 Silmäasema – SB Raatti    4-2
klo 11.15 Chikenit – SB Raatti    3-0
klo 13.15 Vinokuuri – SB Raatti    3-9

Ensimmäinen ottelu oli tiukkaa vääntöä sääntöjen sallimissa rajoissa ja maaleja syntyi molempiin päätyihin. Selityksistä huolimatta ensimmäinen potkumaali oli yksi ottelun kulmakivistä, kun Silmäasema siirtyi 1-0 johtoon. Toinen ottelu oli oikeastaan enemmän jääkiekkoa kuin sählyä. Hyvää vääntöä oli puolin jos toisin, mutta muutamia lonkkataklauksia ja selkäänajoja meni tuomarilta ohi silmien. Kovat otteet olivat kyllä tiedossa jo ennen turnausta, joten Raatti pystyi vastaamaan niihin hyvin. Kolmas ottelu olikin jo hieman helpompi, kun vastustaja jätti törkeykset vähemmälle ja keskittyi pelaamiseen, joten peli pysyi siistinä koko ajan.

SB Raatin joukkueessa olivat mukaan: Joni, Jyri + yhhym…, Markku, Markus, Mikko ja Pekka. Kaikki onnistuivat maalinteossa ja Mikko tais tehdä lippistempun viimeisessä ottelussa. =)

Leffaliput voittivat: Markus ja Jyri (kuulemma myös Joni?)

Katusähly
Yhhymin… ottama one picture to us:

Kuopion katusählyn otteluohjelma

KSS katusähly pelataan siis Kuopiossa lauantaina 04.08.2007. Raatin ottelut:
klo 9.15 Silmäasema – SB Raatti
klo 11.15 Chikenit – SB Raatti
klo 13.15 Vinokuuri – SB Raatti

Jatko ottelut, jos voitetaan oma lohko.

Pelaajista ainakin Markku lähtee ilmeisesti ajamaan täältä päin? Joukkueeseen on arvottu porukkaa mukaan, koska vain 6 mahtuu mukaan. Kaksi tasaista kenttää koitetaan saada.. Katusähly ei ole sitten kovin siistiä-peliä.. Rikkeitä ei tuomari ainakaan viime vuonna juuri viheltänyt.. Säännöt löytyy kuitenkin täältä

Tulevista harjoitus-turnauksista

KSS katusähly pelataan Kuopiossa 04.08.2007. Mukaan lähdetään ainakin yhdellä 6 hengen porukalla, porukka pitäisi kasata jo tällä viikolla. Ollaan ilmoittauduttu harj.turnaukseen ennen sarjakautta Iisalmen liikuntahallilla 16 ja/tai 22.9.riippuen sarjojen alkamisista. Kuopion turnaus jätetään väliin. Kaavailtu on myös kotiturnausta, ennen sarjan alkua elokuulle. Rautavaaran katusählystä ei ole kuulunut mitään.

Painotuotteita saapunut

Edustuksen verkkaripuvut on nyt saapuneet painatuksesta, niitä voi noutaa Makelta esim harkoista. Maksupuoli hoituu käteisellä tai tilisiirrolla. Junioreiden peliasut ovat myös tulleet,niitä voi hakea esim Raatilta. Tarvittaessa yhteys joko Irjaan tai Makeen.

Seuran pelipaidat painatukseen!

Edustuksen pelipaidat pitäisi palauttaa mahdollisimman nopeasti Markus Aholle, sillä ensikauteen lähdetään myös uusin sponsorisopimuksin, joten painatuksia on tulossa lisää. Lisäksi seuran verkkapuku on nyt viimein saapunut, se viedään painatukseen pelipaitojen yhteydessä. Verkkapuku maksaa sen 33 euroa, niitä voi maksaa ennakkoon. Seuran junnuille myös tärkeä tiedote: Joukkueen uusi hieno peliasu on myös tullut. Siihen kuuluu paita, shortsit ja sukat. Näihin paitoihin tulee painatukset. Ostohintaa ollaan arvioitu 25 euroon, mutta mikäli pelaajien nimet tulevat paitoihin hinta voi muutaman euron nousta. Juniorit siis ostavat peliasun itselleen ja sitä on käytettävä kaikissa otteluissa.

Kesäisin terveisin
Markus

Kesäharjoitusvuorot!

Kesän harjoitusvuorot ovat siis lopullisesti seuraavanlaiset: Keskiviikkona klo 17.00-18.30 on Nilsiässä kuntosali sekä salivuoro. Perjantaina on normaalisti klo 20.00 salivuoro. Sunnuntaina on klo 14.00 jalkapallo pelit Raatin kentällä. Huom! Myös juniorit ovat tervetulleita kaikille kesän salivuoroille ja varsinkin jalkapalloon toivoisimme junioreita mukaan! Myös vanhemmat mukaan jalkapalloon =)

Videoleike Hartikainen

Vihdoin ja viimein ja kovan painostuksen takia sain videon julkaisuun. Videoleikkeet sijaitsevat Extrat sivun alla. MUISTAKAA, että videoiden luvaton kopiointi on rikoslain mukaan RANGAISTAVA TEKO.

Kauden päättäjäiset ja palkitut

Junioreille jaetut palkinnot
Kaikki juniorit saivat palkinnoksi pokaalin onnistuneesta kaudesta. Lisäksi jaettiin seuraavat palkinnot:
Aktiivisin harjoittelija Jarno Jaakkola
Vuoden kehittyjä Joel Riekkinen

Edustukselle jaetut palkinnot
VTP = Vuoden Tärkein pelaaja – palkinto Markus Aho (äänestetty)
Pistemies -palkinto Pekka Aho
Pistepuolustaja -palkinto Markku Turunen
Maalitykki – palkinto Joni Toivanen
Syöttökone – palkinto Vesa Jääskeläinen
Jäähykuningas – palkinto Mikko Turunen
Yhden pelin ennätys – palkinto Arto Taskinen
Paras maalivahti – palkinto Markus Aho
Paras hyökkääjä – palkinto Arto Taskinen
Paras puolustaja – palkinto Reijo Kotilainen
PPH – palkinto Ari-Pekka Salo
Vuoden valmentaja Pekka Aho
Herrasmiespelaaja Kimmo Korkalainen
Johtaja palkinto Kalevi Aho
Kauden Kynä Manu Minkkinen
Aktiivisin harjoittelija Jani Riekkinen

Extra palkinnot
Lisäksi kauden päättäjäistilaisuudessa järjestettiin pienimuotoinen kilpailu, joista jaettiin seuraavat Kiertopalkinnot nimellä Sniper Award:
Edustus Vesa Jääskeläinen
Juniorit Teemu Parviainen

SB Raatti kiittää kaikkia kortensa kekoon kantaneita kuluneesta kaudesta.