SB Raatti Savon Sanomat turnauksessa toiseksi

SB Raatti oli edustettuna SB Welhojen isännöimässä Savon Sanomat turnauksessa lauantaina 5.5.2012 ottaen osaa sekasalibandysarjaan. Edustuksesta mukana olivat maalivahdit Mikko Pappi ja Markus Aho sekä hyökkääjät Kimmo Korkalainen ja Pekka Aho, joka tuurasi loukkaantunutta Joni Toivasta. Naisista mukana olivat Mirva Lukkarinen sekä SB Jawsia edustava Tiina Ylivainio.

SB Raatti voitti alkusarjan puhtaalla pelillä tehden 15 maalia, kun omiin soi vain 5 kertaa. Finaali pelattiin sijojen 1. ja 2. kesken alkusarjasta poiketen isolla kentällä. Vastaan asettui alkusarjassa 3-2 voitettu LiePa, joka oli saanut finaaliotteluun uusia pelaajia. LiePa oli isolla kentällä selkeästi vahvempi. Tappioaseman johdosta SB Raatti joutui pelaamaan tietoisella riskillä ja LiePa pääsi kaunistelemaan loppulukemat 5-1 vieden finaalin.

Tehomiehet:
Pekka 4+7
Markus 6+2
Kimmo 4+3
Mirva 1+2
Tiina 1+0
Mikko 1 nollapeli

Lisäksi SB Raatin pelaajista mukana oli Jani Riekkinen ja ex-pelaaja Mikko Turunen miesten sählysarjassa.

Myös E-tyttöjen juniorijoukkue oli mukana sunnuntaina pelatussa turnauksessa hyvällä menestyksellä. E-tytöt pääsivät ensimmäistä kertaa pelaamaan toisia joukkueita vastaan ja tytöthän pelasivat todella hyvin, kehui valmentaja Kalevi Aho tyttöjen esityksiä turnauksen jälkeen.

Start a Conversation

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *