Kassara Cupin tulokset päivitetty.
SB Raatti oli oman alkulohkonsa toinen ja kohtasi välierissä järjestävän SB Häbbeen. SB Raatti hallitsi välierä ottelua. Vielä minuutti ennen ottelun loppu Raatti johti lukemin 2-1, mutta Häbbee sai kuin saikin tasoitusosuman. Varsinainen peliaika päättyikin tasan 2-2, joten seurasi rangaistuslaukauskilpailu. Molemmat kuljettivat kolmesti, joista vain yksi Häbbeen pelaaja onnistui ohittamaan maalilla hyvin pelanneen Markus Ahon. Raatin pelaajat eivät hyvistä yrityksistä huolimatta onnituneet toimittamaan palloa ohi entisen SB Savon A-poikien SM-liiga veskarin, vaan Häbbee jatkoi loppuotteluun 3-2 rangaistuslaukausvoiton turvin.
Kaikin puolin hyvin onnistunut turnaus joukkueelta ja varsinkin uudet kokelaat osoittivat hyviä otteita kaikissa otteluissa. Turnausjärjestelytkin toimivat moitteetta, joten kiitos järjestäjällä. Hieman jäi kuitenkin harmittamaan, kun ei päästy koettamaan vauhtia 2.div porukka E-KIä vastaan. Kuitenkin iso kiitos kaikille mukana olleille.